Moni muistaa Rian Johnsonin vuoden 2019 Veitset esiin -elokuvaa lämmöllä. Johnsonin whodunnit -tyylinen murhamysteeri oli hulvattoman hauska, mutta myös tyylikäs, arvaamaton ja erittäin terävä. Elokuvahan saa tänä vuonna myös jatko-osan, mutta kunnes se saapuu Netflixin valikoimaan, voi nauttia Tom Georgen erinomaisesta See How They Run -elokuvasta.
On vaikea olla vertaamatta Georgen ja Johnsonin elokuvia, sillä niissä on niin paljon samankaltaisuuksia. Molemmat ovat vanhanaikaisia murhamysteereitä, joissa on mahtipontinen näyttelijäkaartit, mutta suurin ero on siinä, miten Johnsonin elokuva naurattaa ja mietityttää pelkkänä mysteerinä, kun taas Georgen elokuvasta löytyy älykäs metataso. Kyseessä on oikeastaan murhamysteeri, joka myös käsittelee ja jopa purkaa murhamysteereitä aivan eri tasolla.
Sam Rockwell on komisario Stoppard, joka saapuu Lontoon West Endiin, kun teatterin näyttämöltä löydetään ruumis. Kyseessä on kuuluisa Hollywood-ohjaaja Leo Kopernick (Adrien Brody), joka on palkattu ohjaamaan Agatha Christien Hiirenloukku-näytelmän elokuvaversio. Stoppardilla riittää epäiltyjä; teatterin omistaja, joka ei halua näytelmän loppuvan, tuottaja, joka tekisi mitä vain pysäyttääkseen Hiirenloukun teatterikierroksen, jotta elokuva voitaisiin viimein kuvata. Tai ehkä murhan takana on käsikirjoittaja, joka ei tullut toimeen Kopernickin kanssa.
Stoppardin apuna on innokas ja vihreä konstaapeli Stalker, jolla on huono tapa hyppiä johtopäätöksestä toiseen ilman todisteita. Roolissa nähdään Saoirse Ronan, joka varastaa koko show’n täysin, vaikka kaikki muutkin elokuvan näyttelijät ovat erinomaisessa terässä. Ronanin ja Rockwellin kemiat toimivat hyvin, osittain siksi että kyseessä on kaksi täysin erilaista lähestymistapaa hahmoihin. Rockwell on apaattinen juoppo ja Ronan pinkeä ja innokas.
See How They Run on kuvattu Lontoon Sohon sydämessä, siellä oikeassa West Endissä. Lontoon teatterialue on selvästi maaginen ohjaajien keskuudessa, mutta Georgen versio Lontoon keskustasta on hyvin erilainen kuin Edgar Wrightin, joka sijoitti viime vuoden Last Night in Soho -elokuvansa samalle alueelle. Siinä missä Wrightin Soho oli vain päällepäin kimaltava ja hohdokas, mutta pinnan alla kukki mätä sydän, Georgen elokuva on täynnä aitoa rakkautta ja jopa nostalgiaa Sohoa kohtaan.
Amanda MacArthurin lavastus on huimaa, kuten myös Jamie Ramsayn kuvaus. Elokuva on myös leikattu erinomaisesti ja se on nopeatempoinen. Gary Dollner ja Peter Lambert tukevat ja korostavat erinomaisia näyttelijäsuorituksia napakalla leikkauksella, ilman sen suurempia temppuja. Se saa elokuvan tuntumaan jotakuinkin orgaaniselta tuotokselta.
Rockwell on erinomaisessa vedossa pääroolissa, mutta koko elokuva on loistavasti roolitettu. Reece Shearsmith on hilpeä tuottaja John Woolfin roolissa, ja Brody ja David Oyelowo ottavat kaiken irti suhteellisen pienistä rooleistaan. Kukaan ei kuitenkaan tunnu pärjäävän Ronanille, joka ei ole juurikaan tehnyt varsinaisia komediarooleja. Tässä näyttelijätär kuitenkin pääsee osoittamaan omaavansa erinomaisen rytmitajun komedian osalta.
George on lähinnä ohjannut tv-sarjoja, esimerkiksi BBC:n This Country -komediasarjan. George kuitenkin kuljettaa See How They Runin tarinaan särmikkäästi ja taidolla. Elokuva on juuri sopivan mittainen ja se on erinomaisesti tahditettu. Siinä tapahtuu tarpeeksi mutta ei liikaa. Se on viihdyttävä mutta ei liian kaoottinen.
Loppuratkaisu on mielenkiintoinen. Mikäli katsoja on Hiirenloukun ystävä, See How They Run saattaa olla ennalta-arvattava, mutta käsikirjoittaja Mark Chappell on löytänyt mielenkiintoisia tapoja yllättää katsoja jatkuvasti elokuvan aikana. Vaikka See How They Runin käsikirjoitus on nerokas ja viihdyttävä, elokuvasta puuttuu jotain.
Chappell ja George olisivat voineet tutkailla Stoppardin tai Stalkerin luonteita ja motivaatioita enemmän. Vaikka elokuva naurattaa jatkuvasti, lopputekstien rullatessa katsoja tajuaa, ettei varsinaisesti tiedä hahmoista mitään. See How They Run on silti erinomaista viihdettä ja kestää hyvin useammankin katselukerran.
Maria Lättilä