Intialaissyntyinen, Yhdysvalloissa varttunut M. Night Shyamalan on vasta 32-vuotias, mutta hän on ohjannut jo kolme ison luokan menestyselokuvaa. Kuudes aisti oli vuoden 1999 yllätyshitti. Seuraavana vuonna tuli Unbreakable – särkymätön. Molemmissa oli pääosassa Bruce Willis. Nyt on teattereihin tullut uusin hitti Signs, jossa Willis on vaihtunut Mel Gibsoniin. Tapahtumapaikkana on edelleen Shyamalanin tavaramerkiksi muodostunut Philadelphia.
Signs kertoo mystisistä viljapeltoon ilmestyvistä ympyröistä. Tämä aihe tuntuu yhä kovasti kiehtovan ihmisiä, vaikka viljaympyrät ovat moneen kertaan paljastuneet laudanpätkillä ja naruilla tehdyksi käytännön pilaksi. Silti löytyy niitä, joiden mielestä viljaympyrät eivät ole ihmisen tekemiä, vaan jonkinlainen yliluonnollinen ilmiö.
Elokuvan päähenkilö Graham Hess (Gibson) on pappi, joka on luopunut ammatistaan ja uskostaan vaimon traagisen kuoleman jälkeen. Hess asuu maatilalla kahden lapsensa kanssa ja viljelee maissia apunaan velipoika Merrill (Joaquin Phoenix), peliuransa lopettanut paikallinen baseballkuuluisuus.
Salaperäiset ympyrät ilmestyvät maissipeltoon heti elokuvan alussa. ”Luulen, että Jumala teki ne”, sanoo Hessin poika Morgan (Rory Culkin). Merkkien lisäksi alkaa tapahtuu muutakin outoa. Koirat käyttäytyvät omituisesti. Hessin tytär Bo (Abigail Breslin) huomaa, että vesi maistuu oudolta. Televisiosta alkaa tulla uutisia, että viljaympyröitä on havaittu ympäri maailmaa.
Ensiksi epäillään että kyseessä on huijaus, jonka on tehnyt ”nörtit, joilla ei koskaan ole ollut tyttöystävää”, kuten Merrill sanoo. Mutta vähitellen alkaakin näyttää siltä, että kyseessä onkin jotain selittämätöntä ja uhkaavaa, kenties vihamielisiä tunkeilijoita ulkoavaruudesta.
Uskonnollinen pohdiskelu nousee elokuvassa isoon rooliin. Viljaympyrät eivät merkitse pelkkää uhkaa avaruudesta, ne saavat laajemman merkityksen Hessin uskonkamppailussa. Eivätkä viljaympyrät ole ainoita merkkejä. Vaimon viimeiset sanat olivat merkki. Lapsen astmakohtaus on merkki.
Elokuvassa ei ole mahtipontisia efektejä, vaan jännitys rakennetaan pienimuotoisilla ja arkisilla keinoilla: vesilaseilla, lapsen itkuvahdilla, oudoilla äänillä. On paljon hiljaisuutta ja pitkiä kohtauksia. Tapahtumat keskittyvät taloon ja sen ympäristöön. Kaikki tapahtuu Hessin ja hänen perheensä näkökulmasta. Maailmallakin tapahtuu kummia, mutta se nähdään vain television välityksellä.
Kaikki tämä toimii erittäin hyvin etenkin elokuvan alkupuolella. Tulee mieleen vaikkapa Blair Witch Project ja Linnut. James Newton Howardin musiikki muistuttaa hieman Twilight Zonen tunnaria.
Elokuvan puolenvälin jälkeen tunnelma kuitenkin latistuu. Tarina alkaa tökkiä sitä mukaa kun salaisuudet alkavat paljastua. Keinot, joilla Hessin perhe suojautuu oletetuilta ulkoavaruuden hirviöiltä, ovat aika heppoisia ja epäuskottavia. Naulataan ovet ja ikkunat kiinni, ja mennään kellariin piiloon. Kunnon pönkkä vielä oven eteen, niin eiköhän se pidä alienit loitolla.
Gibson ja Phoenix näyttelevät rutiininomaisesti. Lapsinäyttelijät sen sijaan ovat erinomaisia. Kuten jo Kuudennessa aistissa tuli huomattua, Shyamalan osaa ohjata lapsia, ja sehän on tunnetusti yksi hyvän ohjaajan merkki. Shyamalan myös näyttelee itse elokuvassa. Hänellä on eräänlainen laajennettu cameorooli miehenä, joka aiheutti Hessin vaimon kuoleman.
Eniten elokuvassa menee pieleen se, miten siinä yhdistetään uskonnollinen problematiikka ja tieteistarina. Yhdistelmä ei oikein toimi. Shyamalanilla on selvästi ollut kunnianhimoiset tavoitteet tehdä Signsistä jotain enemmän kuin tavallista scifiä, mutta valitettavasti hän ei ole siinä onnistunut. Lopputuloksena on isolla budjetilla tehty pidennetty jakso Hämärän rajamailla -sarjaan. Ei enempää eikä vähempää.
Jussi Huhtala