James Wanin Saw-elokuva vuodelta 2003 on oman aikansa kulttiklassikko. Pienellä budjetilla tehdystä kauhujännäristä tulikin jättihitti, joka poiki peräti seitsemän enemmän tai vähemmän laadukasta jatko-osaa. Yhdessä Eli Rothin Hostelin kanssa se myös käynnisti kidustuspornona tunnetun kauhugenren alalajin. Vuonna 2017 sarja sai uutta tuulta purjeisiin Jigsaw-leffan myötä, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi, jotta gorekoirien rakastama sarja olisi palannut täydellä rytinällä suurten yleisöjen mieleen.
Darren Lynn Bousman, joka ohjasi Saw II, III ja IV -elokuvat, palaa jälleen sarjan pariin, tällä kertaa paremmin koomikkona tunnetun Chris Rockin avittamana. Rock esittää Ezekiel ’Zeke’ Banksia, ylimielistä ja röyhkeää etsivää, jolla on kana kynittävänä turmeltuneiden kyttien kanssa. Zeke ei ole kovin pidetty muiden etsivien joukossa, mutta häntä siedetään, onhan hän sentään entisen, erittäin arvostetun poliisipäällikkö Marcus Banksin (Samuel L. Jackson) poika. Kun sadistinen murhaaja alkaa tappaa poliiseja samanlaisilla ansoilla kuin Jigsaw-murhaaja aikoinaan, joutuu Zeke pohtimaan, löytyykö tappaja yllättävän läheltä häntä.
Spiral ei missään nimessä ole täydellinen elokuva, eikä se varmasti tule miellyttämään kaikkia. Sen vastaanotto riippuneekin siitä, mitä elokuvalta odottaa. Spiral sijoittuu vahvasti Saw-elokuvien maailmaan, mutta ei oikeastaan ole Saw-elokuva, vaikka Jigsaw mainitaankin.
Alaotsikko From The Legacy of Saw muistuttaa katsojaa, että Spiral ei ole Saw IX vaan vain samaan universumiin sijoittuva, itsenäinen elokuva. Mikäli odottaa elokuvalta paljon verellä mässäilyä ja ansoja, todennäköisesti pettyy pahasti. Toisaalta, mikäli pelkkä ajatuskin Saw-elokuvista ja niiden yltiöpäisestä verenvuodatuksesta kuvottaa, saattaa Spiral siltikin olla himpun verran liikaa.
Spiral ei koskaan löydä kultaista keskitietä puhdasverisen Saw-elokuvan ja perinteisemmän poliisitrillerin välillä. David Fincherin Seitsemän-leffasta on selvästi otettu vaikutteita, mutta Spiral jää hieman vaisuksi. Se on silti valtaisan viihdyttävä kokonaisuus. Chris Rock tuo mainiota energiaa muuten väsähtäneeseen elokuvasarjaan, ja onhan se nyt hienoa nähdä Samuel L. Jackson Saw-leffan syövereissä.
Siinä missä jatko-osat keskittyivät entistä hurjempiin ansoihin, ensimmäinen Saw oli huomattavasti yksinkertaisempi ja ansoja oli vähemmän. Spiral palaakin tähän; ansoja on vain kourallinen, mutta ne ovat häijyjä ja verta lentää kiitettävästi. Kaikkien Saw-elokuvien tapaan myös Spiralin lopussa odottaa twisti.
Harmillisesti se on myös ennalta-arvattava – mutta toimii silti. Jigsaw on aina toiminut sarjan pääpahiksena mutta myös jonkinlaisena ankkurina, eikä uusi tappaja tunnu heti yhtä ikoniselta. Kyseessä on silti mielenkiintoinen ja tunteisiin vetoava loppuratkaisu.
Saw -elokuvat eivät herkuttele kovin syvällisillä teemoilla, vaikka Saw VI käsittelikin Yhdysvaltojen järjetöntä terveydenhuoltoa ja vakuutusfirmojen julmia toimintaperiaatteita. Elokuvien veto on aina ollut Kramerin ansojen verisyydessä ja niihin liittyvässä spektaakkelissa. Tehtiinpä alkuperäisen saagan päätösosa, Saw: The Final Chapter, nyt jo lähes unohdetussa 3D-formaatissa, jotta katsojan silmille voitiin heitellä erinäisiä ruumiinosia ja -nesteitä.
Saw on aina ollut kiinnostunut poliiseista ja korruptiosta, mutta Spiral tuntuu sarjan ensimmäiseltä osalta, joka aktiivisesti käsittelee aihetta. Spiral tuntuu ajankohtaiselta, mutta se ei paneudu teemoihinsa tarpeeksi. Erityisesti George Floydin traagisen kuoleman ja BLM-protestien jälkeen olisi ollut toivottavaa, että Spiral olisi pystynyt tarkastelemaan poliisivoimien korruptiota paremmin.
Bousman on pitkälti vastuussa Saw-elokuvien likaisesta, iljettävän visuaalisesta ilmeestä, ja on hienoa nähdä ohjaaja jälleen sarjan puikoissa. Spiral on kuitenkin paljon kiiltokuvamaisempi verrattuna esimerkiksi Saw II -elokuvaan. Spiral on selkeästi tarkoitettu laajemmalle yleisölle, mutta samalla siitä puuttuu jotain omalaatuista.
Elokuva tuntuu enemmän studion tuotteelta kuin Bousmanin omalta elokuvalta, mutta onneksi elokuvasta löytyy sen verran nasevaa dialogia ja huima loppuratkaisu, ettei se haittaa. Charlie Clouserin ikoninen musiikki, joka kuullaan perinteisesti elokuvan loppuhuipennuksen aikana, saa varmasti ainakin Saw-fanien niskavillat edelleen pystyyn, parhaalla mahdollisella tavalla.
Spiral ei ole ihan napakymppi. Bousman kuljettaa toimintaa hienosti, eikä elokuvaa ole pilattu pituudella. Uudet ansat ovat näyttäviä ja verisiä, ja Chris Rock on erinomainen pääosassa. Spiral on monella tapaa Saw-brändin uudistus, vaikka se kompastelee yrittäessään sekä miellyttää vanhoja Saw-faneja että tuoda uusia silmäpareja teatteriin. Spiralin toivoisi olevan hieman inhottavampi tai edes juoneltaan tiukempi, mutta tällaisenaankin se on mukavaa popcornviihdettä aikuisille.
Maria Lättilä