Star Wars: The Last Jedi

GENRE ENSI-ILTA 13.12.2017 TÄHDET

The Last Jedin siunaus ja kirous ovat sen moninaiset ja turhankin liikkuvat palaset. Joitain ideoita olisi voinut jättää pois, vaikka ei sillisalaattimaisuus onnistu kyllä leffaa pilaamaankaan.

George Lucasin luoma, nykyään Disneyn omistama Tähtien sota -saaga on ilmiö, oma mytologiansa, hurmoshenkisen fanikulttuurin palvoma instituutio sekä ilon, vihan, inspiraation ja plagioinnin lähde mutta ennen kaikkea se on massiivinen rahasampo. Ei ole sattumaa, että Star Warsit julkaistaan juuri joulun alla.

Ensimmäinen osa, Episodi IV – Uusi toivo, sai ensi-iltansa aika tarkalleen 40 vuotta sitten. Nyt scifi-saippuaoopperan fanit saivat ilokseen jo kahdeksannen episodin, The Last Jedin. Vuosien varrella on ilmestynyt kahdeksan pääelokuvaa, useampi spinoff-leffa, -sarja ja -animaatio sekä lukuisia konsoli- ja tietokonepelejä ja ties mitä kaikkea romua Jakkun ja Tatooinen välisestä avaruudesta sattuu löytymäänkään. Star Wars -universumi on massiivisen kokoinen, eikä loppua näy.

The Last Jedissä nähdään vanhoja konkareita kuten edesmennyt Carrie Fisher (Prinsessa Leia) ja Mark Hamill (Luke Skywalker) sekä monia muita tuttuja hahmoja. Uuden leffasarjan keskiössä ovat kuitenkin Daisy Ridleyn esittämä Rey ja Adam Driverin näyttelemä Kylo Ren. Kaksikko edustaa jedisotureiden kanavoiman Voiman eri aspekteja, joista myös The Last Jedin juonikoukerot ovat syntyneet. Kaksi hyvin erilaista hahmoa etsii itseään, toisiaan sekä kohtaloaan.

Mukana on tietenkin myös muita edellisestä episodista tuttuja tyyppejä kuten ihka oikea suomalainen Chewbacca (Joonas Suotamo), Finn (John Boyega) ja Poe Dameron (Oscar Isaac). Homma on kuitenkin lähtenyt jo hieman käpälästä, sillä uusia hahmoja tiputellaan valkokankaalle hirveällä tahdilla, eivätkä ne oikein tunnu saavan tarvitsemaansa pohjustusta, joten ne jäävät katsojille vieraiksi ja etäisiksi. Harmillisesti muutama fanisuosikkikin jää tulvan jalkoihin eikä saa tarvitsemaansa ruutuaikaa.

Yllätyksiä on luvassa runsain mitoin. Ohjaaja-käsikirjoittaja Rian Johnson on onnistunut uusimaan Star Warseille tyypillisiä juonikulkuja mukavalla tavalla, eikä The Force Awakensissa nähtyjä tuttuja, jopa uusiokäytöltä tuntuvia palasia ole oikeastaan enää kovinkaan paljon mukana. Tietenkin elokuvan universumi on kaikille tuttu, ja onhan tässä jonkin verran Imperiumin vastaiskua, mutta silti The Last Jedi on ihan oma kokonaisuutensa.

Elokuvan tunnelmaa voi tosin kuvailla ristiriitaiseksi, jopa melko jakomielitautiseksi. Siinä on yllättävän synkkiä ja ikäviä teemoja, joita nähtiin jo ensimmäisessä uudessa spinoff-elokuvassa Rogue One: A Star Wars Storyssa. Johnson on halunnut keventää painostavaa tunnelmaa tuomalla mukaan muun muassa slapstick-huumoria ja muita hieman vieraampia elementtejä. Ottaapa The Last Jedi välillä myös kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, melko voimakkaastikin.

Lopputulos ei ole aivan toivotunlainen, ja elokuva tuntuu omituiselta sekoitukselta Disney-piirrettyjä, Bond-seikkailuja, Kauniita ja rohkeita, scifi-sotaleffoja ja Mel Brooksin Avaruusboltseja. Leffassa on kaikkea aivan liikaa. Sitä olisi voinut typistää huomattavasti lyhyemmäksi.

Osa vitseistä osuu maaliinsa erinomaisesti, mutta löytyypä myös kohtauksia, joiden haluttu tunnereaktio pilataan aivan täysin jollain käsittämättömällä vitsiläpällä, joka ei tunnu kuuluvan elokuvan sävyyn ollenkaan. Välillä sitä tekisi mieli vetäistä kunnon Spede-läpsy otsaan, niin syvissä vesissä sukelletaan: eh eh, nimittäin.

Kaiken kaikkiaan The Last Jedi on kuitenkin hyvä scifileffa ja oiva Star Wars -raina. Se on uskomattoman komean näköinen spektaakkeli, jota ei kannata ohittaa. Se on nörttien päiväuni, faneille pakkokatsottavaa ja kyllähän Tähtien sota kuuluu jo yleissivistykseenkin.