Ruotsalainen Mikael Håfström on tehnyt lähinnä surkeita kauhu- ja toimintaleffoja, vaikka mahtuu uralle myös ihan pätevä Stephen King -filmatisointi, vuonna 2007 ensi-iltansa saanut 1408. Håfströmin uusin kertoo Tukholmassa vuonna 1520 tapahtuneesta joukkomurhasta. Budjettikin on ollut huimat 13,6 miljoonaa euroa, joten luulisi tällä rahalla saavan jo jotain järjellistä historiallisesta tapahtumasta irti… tai sitten ei.
Leffan keskiössä ovat sisarukset Freja ja Anne (Alba August ja Sophie Cookson), jotka janoavat kostoa heidän perheensä teurastaneille tanskalaisille palkkasotilaille. Samalla Tanskan kuningas Kristian II (Claes Bang) havittelee itselleen Ruotsin kruunua keinoja kaihtamatta. Sota ja juonittelu kulminoituvat Tukholmassa vuonna 1520, kun vääräuskoinen aatelisto putsataan kristillisten perinteiden mukaisesti pelilaudalta pois.
Edgyllä Stockholm Bloodbath -nimellä viitataan suoraan b-luokan genre-elokuviin, sinne grindhousen suuntaan. Tietokoneverta ja irtopäitä elokuvassa nähdäänkin, mutta siinäpä ne meriitit sitten olivatkin.
Yleensä upeasti näyttelevä Claes Bang on piiskannut itsestään ulos jonkinlaisen siniverisen Putous-hahmon, niin överisti hän esittää idioottimaista, naiivia ja verenhimoista kunkkuaan. Muut näyttelijät Bangin ympärillä pyrkivät edes jonkinlaiseen realistiseen suoritukseen, mutta ilmeisesti ohjaaja Håfström ei ole saanut leffan herra Isoa Staraa aisoihin.
Håfströmin elokuva on kuin Kummelin, Game of Thronesin sekä Quentin Tarantinon ja Guy Ritchien veijarielokuvien epäpyhä sekoitus – eikä mitenkään hyvällä tavalla. Elokuvan sävy vaihtuu kohtauksesta toiseen. Ensin väännetään otsa rutussa taistelujen ja teurastuksen keskellä, sen jälkeen itketään draaman parissa, sitten päästäänkin jo rokkibändin takahuoneorgioihin ja lopulta myös sinne metallibändin verisen musavideon kuvauksiin. Stockholm Bloodbath on kuin kolme tai neljä täysin eri elokuvaa leikattuna yhteen sekavaan muottiin.
On se kumma, ettei näin isolla summalla saa kunnollista historiallista elokuvaa aikaiseksi. Kaipa tällä pyritään ratsastamaan isojen rahojen perässä maailmalle jonkinlaisena eksentrisenä genrekummajaisena.
Niko Ikonen