Syke-elokuva: Särkynyt sydän

Vain ja ainoastaan Syke-sarjan vannoutuneille ystäville. (Ikäraja K-12)

25.12.2023 19:38
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 25.12.2023

Vuoden 2021 Syke-sarjaan perustuva elokuva Hätätila oli melkoinen hitti. Sen näki reilusti yli 100 000 katsojaa, vaikka sillä ei ollut juurikaan annettavaa sarjaa tuntemattomille ihmisille. Samaa voi sanoa uudesta Syke-elokuvasta Särkynyt sydän, joka kaiken lisäksi kertoo sarjasta 2018–2019 pyörineellä kaudella 5 poistuneesta hahmosta.

Kyseessä on nerokas kirurgi Petteri Holopainen, joka on sosiaalisesti kömpelö, tunteeton ja kaiken älyllistävä. Jarkko Niemen esittämä hahmo tuo mieleen Rillit huurussa -sarjan Sheldon Cooperin, joka myös tuntuu olevan autismikirjolla – paitsi, että Holopainen ei ole hauska. On helppo nähdä, miten hahmo on tarkoitettu humoristiseksi jäykistelijäksi sairaalaorganisaatiossa, mutta suurimmaksi osaksi törmäykset ovat väkinäisyydessään lähinnä nolon piinallisia, jos ei tykkää vain erilaisuudelle naureskelemisesta.

Ajallisesti Särkyneen sydämen tapahtumat sijoittuvat Syke-jatkumossa Holopaisen sarjasta poistumisen alle. Hahmo kokee valtavan tragedian, ja alkuun jonkin verran kiinnostaakin, miten typistetyn tunneskaalan ihminen kokee surua. Sitä hän yrittää sivuuttaa selvittämällä sairaalaan saapuvan nuoren naisen salaperäistä oireilua, joka pitäisi ratkaista toisen, kadoksissa olevan nuoren auttamiseksi. Siihen liittyy muutama käsikirjoituksellisesti mielenkiintoinen hetki, mutta lopulta kaiken keinotekoisuus ja sairauksien ja niiden ympärillä liikkuvien tunteiden tuotteistaminen yksinkertaisesti vain ärsyttää.

Katsoja ei tiedä itkeäkö vai nauraako (pilkallisesti), kun kaavamaisen roskasarjaromanssin eteneminen huipentuu mykkänä vedettyyn karaoke-esitykseen. Kun lopulta niin mysteerin kuin tunnelukot laukaisee käsittämättömän typerä antikliimaksi, keittää sarjaa seuraamattomalla yli. Jos elokuvaa ei voitu jättää tv-spesiaaliksi esitystaukojen ajaksi, niin toivottavasti edes sarjan fanit ryntäävät sitä katsomaan, jotta saadaan teattereihin niiden kaipaamaa elämää. Se on positiivisin ajatus, jonka elokuvasta mitä näin joulun vuoksi pystyy itsestään väkisin puristamaan.

Jouni Vikman

Syke-elokuva: Särkynyt sydän -elokuvan traileri

YouTube video