Tähtiin kirjoitettu virhe

9.7.2014 08:00
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 11.07.2014

Hazel on 16-vuotias amerikkalaistyttö, joka sairastaa kilpirauhassyöpää. Syöpä on levittänyt etäispesäkkeitä hänen keuhkoihinsakin, mutta lääkkeet ovat toistaiseksi pitäneet sairauden kurissa. Hazelin ja hänen vanhempiensa, Frannie-äidin ja Michael-isän, elämä on silti vääjäämättömän hiljaista odottamista. Frannie tosin myös tulkitsee hiljaiselon masennuksen oireeksi ja patistaa tyttärensä syöpäsairaiden tukiryhmään ”piristymään”.

Kuinka ollakaan, erään kokoontumisen aikana Hazel tutustuu ystävänsä tueksi paikalle saapuneeseen Augustukseen. Augustus on parantunut luusyövästä, vaikka se on vaatinut hänen toisen säärensä amputoimisen. Joka tapauksessa nuorukainen on paitsi kykeneväinen ymmärtämään Hazelin sairautta ja sen mukanaan tuomaa taakkaa myös haastamaan tytön älyllisesti.

Teinien välille syntyy nopeasti ystävyys, jolla olisi potentiaalia kehittyä joksikin suuremmaksikin. Hazel kuitenkin vertaa itseään kranaattiin ja tuntuu omaa kuolemaansakin enemmän pelkäävän sen vaikutusta läheisiinsä. Niinpä hän asettaa tietoiset rajat itselleen ja tunteilleen.

Muutenkin Hazel on mukautunut elämään elämää, jossa hän voi toivoa asioita, mutta ei usko niiden toteutumiseen. Yksi konkreettinen esimerkki on Hazelin suosikkikirja, jonka salaperäinen loppu turhauttaa tyttöä. Augustus kuitenkin osoittaa, että kysymyksiin on mahdollista saada vastauksia, ja samalla Hazel herää muutenkin siihen, että hänellä on oikeus ja mahdollisuus haluta asioita.

The Descendants -elokuvalla läpimurtonsa tehnyt ja sittemmin Divergent – Outolintu -tieteistarinalla jättihittikategoriaan noussut Shailene Woodley on Hazelina suorastaan loistava yhdistelmä sisäänpäin kääntynyttä teiniä ja säteilevää elokuvatähteä. Niin hyvää työtä kuin Laura Dern ja Sam Trammell tekevätkin vanhempien pienissä rooleissa ja niin hurmaavan virnuileva kuin Ansel Elgort Augustuksena on, ovat kaikki muut näyttelijät vain Woodleyn statisteja.

Kun elokuva käsittelee elämää, kuolemaa ja ihmissuhteita Tähtiin kirjoitetun virheen tapaan, on tarjolla taatusti tunteiden vuoristorata. Se ei kuitenkaan ole kyyneleitä väkisin puristava kieputin, vaan hyvällä maulla toteutettu matka, joka saa silmäkulmat kostumaan siksi, että katsoja aidosti ja vapaaehtoisesti astuu sen kyytiin.

Tähtiin kirjoitettu virhe on suunnattu ensisijaisesti Twilight-yleisön kaltaisille nuorille aikuisille, jotka ovat kiinnostuneita kirjoista, mutta lukevat fantasian sijaan tai ohella realistisempia kertomuksia. Tosin kovin kauas fantasiamaailmoista ei nytkään päästä. Hazel, Gus ja kumppanit ovat niin kauniita ja täydellisiä olentoja, että voisivat yhtä hyvin olla yliluonnollista alkuperää.

Se ei kuitenkaan haittaa, vaikka joku voisikin rosoisuuden puutetta nenänvarttaan pitkin katsoa. Välillä tälläinen korkeintaan karhean kaunis tarina on tarpeeksi voimakasta katsottavaa. Kun sisältö ja tyylitaju yhdistyvät sopivasti, ei sielun kielien näppäilemiseen tarvita rankempia otteita.

 

Tähtiin kirjoitettu virhe -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa