Tammisunnuntai 1918

Mielenkiintoinen mikrohistoriallinen dokumentti ajasta, josta tuskin kukaan enää tietää tai muistaa mitään, näyttää kuinka vapaussota leimahti sisällissodaksi.

25.1.2018 12:57
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 26.01.2018

Tammisunnuntai 1918 -dokumentin lehdistömateriaali kertoo seuraavaa: ”Perjantaina 25. tammikuuta 1918 Mannerheim käskytti suojeluskuntajoukot aloittamaan ylläköllä venäläisvaruskuntien aseistariisunnan viidellä paikkakunnalla (Vaasa, Lapua, Ylistaro, Seinäjoki, Ilmajoki). Tammisunnuntaina 28. tammikuuta suojeluskuntalaiset ja Vöyrin sotakoulun joukot riisuivat Ylistarossa 400 venäläissotilasta aseista. Kaikki Etelä-Pohjanmaan venäläisvaruskunnat riisuttiin aseista neljässä päivässä.”

Näistä tapahtumista alkanut vapaussotana tunnettu ajanjakso muuttui nopeasti veljessodaksi ja sitä kautta lopulta Suomen verisimmäksi, vaietummaksi ja edelleenkin kansakuntaamme repiväksi sisällissodaksi. Vielä nykyäänkin törmää kiihtyneisiin keskusteluihin muun muassa siitä, millä nimityksellä koko verisestä ajanjaksosta tulisi puhua. Konsensus suosii sisällissotaa.

Mannerheim halusi suojella Suomen vain noin kuukautta aikaisemmin julistettua itsenäisyyttä riisumalla maassamme vielä majailleet neuvostojoukot aseista. Suunnitelman turvaamiseksi kaiken piti tapahtua salassa. Esteinä olivat muun muassa suomalaisten vähäinen asemäärä, punasotilaiden kattava asearsenaali sekä epätietoisuus muun maan tapahtumista.

Oikeastaan vastoin kaikkia odotuksia suunnitelma onnistui. Neuvostojoukot yllätettiin ja itsenäisyytemme turvattiin hetkeksi. Siitä alkoi kuitenkin tapahtumasarja, joka johti sisällissotaan valkoisten ja punaisten joukkojen välillä.

Dokumentti on mikrohistoriallinen tutkimusmatka. Elokuva kertoo pelkistä Pohjanmaan tapahtumista. Ensimmäinen maailmansota, Neuvostoliiton levottomuudet ja kaikki muut historialliset tapahtumat sivuutetaan nopeasti, koska vajaan tunnin mittaan ei olisi mitenkään saatu mahtumaan kaikkea.

Kirjailija ja Tammisunnuntai 1918 -dokumentin käsikirjoittaja Antti Tuuri tutki pitkän aikaa elämäkertoja, vanhoja päiväkirjoja, yrityshistorioita sekä pohjanmaalaisten sukujen omia kätköjä, jotta saisi mahdollisimman tarkan käsityksen Tammisunnuntain tapahtumista. Tuuri on kirjoittanut aiheesta myös romaanin Tammikuu 18.

Ohjaaja Ilkka Vanne on dramatisoinut tapahtumat erinomaisesti, vaikka budjetti näkyykin dokumentin tietyillä osa-alueilla. Siitä huolimatta Tammisunnuntai 1918 on tärkeä dokumentti, joka kertoo historiamme käännekohdasta. Tästä ajankohdasta ei puhuta juuri lainkaan kouluhistoriassamme, ja ohjaaja Vanne sekä tuottaja Marko Röhr haluaisivatkin elokuvan päätyvän kouluihin opetusmateriaaliksi.

Lisää luettavaa