Marvel Studiosin pomo Kevin Feige oli vieraana suositussa Happy Sad Confused -podcastissa.
Feigeltä kysyttiin, mitä tuotantolimbossa monta vuotta maanneelle Blade-elokuvalle kuuluu.
Lue myös: Godzilla Minus One -ohjaaja lyö hynttyyt yhteen Ridley Scottin kanssa – scifiä luvassa!
Ikävä kyllä Feigellä oli huonoja uutisia faneille.
– Tunnen olevani jättimäinen luuseri ja epäonnistuja, koska emme saaneet Mahershalan hommaa toimimaan, Feige sanoi.
Kaksinkertaisen Oscar-voittaja Mahershala Alin piti esittää MCU:n Bladea, mutta elokuvaa ei saatu koskaan aikaiseksi. Ali lähti projektiin mukaan sillä ehdolla, että hänellä on viimeinen sana käsikirjoituksen suhteen.
Eri huhujen mukaan Bladen piti olla jopa sivuhahmo omassa elokuvassaan, joka oli kirjoitettu naisvetoiseksi. Elokuva julkistettiin Comic-Conissa vuonna 2019.
Viimeisin tieto Bladesta oli se, että Ruth E. Carterin elokuvaa varten tekemä puvustus siirrettiin Ryan Cooglerille Sinners-elokuvaan.
Elokuvalla oli kuusi käsikirjoittajaa: Michael Green, Stacy Osei-Kuffour, Michael Starrbury, Beau DeMayo, Nic Pizzolatto ja Eric Pearson kirjoittivat omat versionsa siitä, mutta yksikään ei kelvannut Alille.
Ainakin kolme ohjaajaa on ollut mukana: Bassam Tariq, Yann Demange ja Cary Fukunaga. Fukunaga ei tosin edes allekirjoittanut sopimusta, koska oli huolissaan mahdollisista taiteellisista erimielisyyksistä.
Lähde: World of Reel