Kaudeksi 2006–07 koripalloliiga poisti ulkomaalaisia pelaajia koskevat rajoitukset. Jokainen joukkue sai itse päättää kuinka monta ulkomaista pelaaja se otteluissa käytti. Kauden aikana nähtiinkin tilanteita, jolloin kentällä ei esiintynyt ainuttakaan suomalaista pelaajaa.
Piskuinen porvoolaisjoukkue lähti tavoittelemaan uutta nostetta tuplaamalla budjetin ja hankkimalla joukkueelle managerin, mm. legendaarisessa Torpan Pojissa kannuksensa hankkineen valmentajan sekä suuren ja vaihtuvan katraan ulkomaanihmeitä, joista moniakaan ei voi hyvällä tahdolla kutsua vahvistuksiksi.
Homma lähtee menemään pieleen jo kättelyssä, kun managerilla ja valmentajalla on rasitteena yhteistä historiaa. Manageri oli pelannut valmentaja Tomi Kamisen joukkueessa ToPo:ssa kuluttaen lähinnä vaihtopenkki, joten parhaimmillaankin välit ovat korkeintaan asialliset.
Managerin nopeat liikkeet pelaajamarkkinoilla herättävät närää, kun hän hankkii testattavaksi kamerunilaisia veijareita, joiden taidot eivät vakuuta ketään. Valmentaja-Kaminen hankkiutuu heistä eroon ja saa tilalle amerikkalaisia, joita kiinnostaa lähinnä Porvoon yöelämä sekä jenkkien kylkeen iskeytyvät suomalaisneidot, joista amerikanavut eivät puhu kaikista kauneimmalla tavalla.
Lopulta seuralta loppuvat niin raha kuin luottamus maanisella vimmalla moneen suuntaan rimpuilevaa manageria kohtaan, ja tämä saa lähteä seurasta.
Vaikka Täynnä Tarmoa kertoo pienestä koripalloseurasta ja sen puuhasteluista liian suurissa saappaissa, se voisi kertoa melkein mistä tahansa suomalaisesta urheiluseurasta. Meikäläisittäin seuroja hoidetaan talkoohengessä jokainen omien kykyjensä, ja usein niiden yli, mukaan. Hyvää tarkoittavat amatöörit puuhastelevat liiankin usein seurat huonoon jamaan, jossa itse pääasia, urheilu, jää sivuseikaksi.
Dokumenttipiirien ulkopuolelta tuleva Oskari Pastila tuo aiheellaan ja otteellaan virkistävän poikkeuksen välillä sisäpiiriläisten ja itsensä turhankin vakavasti ottavien etablisoituneiden dokumentaristien joukkoon. Täynnä Tarmoa tarkastelee aihettaan kiihkottomasti mutta pienellä ilkikurisella virneellä.
Pastila on kuvannut materiaalia runsaasti, ja välillä kerronta olisi kaivannut tarkennusta ollakseen vieläkin iskevämpi. Mutta mukava ja kiinnostava katsaus urheiluseuran kulissien taakse se on.