The Big Sick

GENRE , ENSI-ILTA 29.09.2017 TÄHDET

Paras romkom miesmuistiin on aidon romanttinen mutta siedettävän siirappinen.

 

Kumail (Kumail Nanjiani) on perinteisestä pakistaniperheestä lähtöisin oleva stand-up koomikko, joka tapaa amerikkalaisen Emilyn ja hupskeikkaa, pari rakastuu. Perinteisen romanttisen komedian ainekset on lyöty pöytään ensimmäisen puolituntisen aikana, ja katsoja odottaa saman menon jatkuvan. Näin ei kuitenkaan käy, sillä pariskunta ei eläkään onnellisesti elämänsä loppuun asti.

Pari eroaa elokuvan puolivälissä ja Emily joutuu keinotekoiseen koomaan sairastuttuaan tautiin, jota lääkärit eivät osaa selittää. Kumailin tehtäväksi jää kertoa Emilyn vanhemmille ikävät uutiset. On kuitenkin turha odottaa, että The Big Sick olisi nyyhkytarina. Kyseessä on tämän vuosikymmenen valovoimaisin ja yllättävin romanttinen komedia.

The Big Sick perustuu Nanjianin ja käsikirjoittaja Emily V. Gordonin omaan rakkaustarinaan, joka on sopivan siirappinen ja aito ollakseen hyvä elokuva. Elokuva ei pistä mutkia suoriksi, vaan se on juuri niin sekasotkuinen kuin kenen tahansa tavallisen tallaajan romanssi. Juuri siksi se on myös niin samastuttava ja aivan ihana.

The Big Sick ei ole välttämättä elokuva, joka saa katsojan nauramaan kippurassa, mutta sen hauskuus on lähtöisin rohkeasta lähestymistavasta pakistanilaisen Kumailin ja amerikkalaisen Emilyn tarinaan. Elokuvan vitsit ovat ajankohtaisia. Siinä missä tämän vuoden Get Out veti rotu-aiheesta irti kauhua uskaltaa The Big Sick antaa katsojan nauraa tilanteille, joissa moni meistä on ollut tietämättä oikein mitä tehdä tai sanoa.

Elokuva ei tunnu pitkältä vaikka sen kesto onkin kaksi tuntia. Päinvastoin, teatterista lähtee haikein mielin, sillä katsoja jää kaipaamaan Kumailia ja Emilya kuin omia ystäviään.

The Big Sick olisi helposti voinut ollut vain romanttinen komedia, mutta se onnistuu vaivattomasti sisällyttämään myös tärkeitä näkökohtia maahanmuuttajien arjesta ja kahden kulttuurin kohtaamisesta. Elokuva ei koskaan tunnu raskaalta tai saarnaavalta, mutta se antaa ajattelemisen aihetta. Erityisesti loppupuolen kohtaus, jossa Kumail kyseenalaistaa vanhempien päätöksen kasvattaa lapsensa Amerikassa, jos he eivät halua näiden omivan amerikkalaista kulttuuria, tuntuu uudelta ja aidolta. Katsojakaan ei välttämättä tiedä kenen puolella olisi vai olisiko kenenkään.

Koko näyttelijäkaarti on komedioiden kermaa. Zoe Kazanilla on vaikein tehtävä tuoda Emily valkokankaalle roolissa, joka sijoittuu suurimmilta osin sairaalasänkyyn. Emily on myös ajoittain raivostuttavan itsepäinen ja itsekäs, mutta hahmo tuntuu raikkaalta ja uudelta. Liian usein meille tarjoillaan tuulispäisiä naispääosia, jotka kuitenkin lankeavat komean miehen jalkoihin elokuvan loppumetreillä.

The Big Sick haastaa lajityyppinsä kaikki kliseet ja näyttää niille keskisormea, mutta uskaltaa luottaa romantiikan voimaan. Se on elokuva, joka tuntuu sukupuolettomalta. Sitä ei ole suunnattu vain naisille, vaan sen lähestymistapa varmistaa, että myös kovemman luokan äijät löytävät elokuvasta jotain samaistuttavaa ja nautittavaa. Ray Romano ja Holly Hunter uhkaavat varastaa show’n Emilyn vanhempina.

Erityisesti Hunter jää mieleen leijonaemona, jolla ei ole aikomustakaan pitää Kumailista ja tyytyy kyttäämään miesparkaa odotushuoneen toiselta puolelta. Romano on mahtava hieman surullisena ja säälittävänä miehenä, joka on täysin vaimonsa tossun alla. Käsikirjoitus antaa kuitenkin jokaiselle hahmolle rikkaan tarinan ja Romano tuo yllättävää herkkyyttä rooliinsa.

Elokuvan tähti on kuitenkin Nanjiani itse. Kumail on roolihahmona täynnä vikoja ja huonoja päätöksiä, mutta Nanjiani laittaa itsensä täysillä peliin. Lopputuloksena on hahmo, johon voi samastua, jota voi tutkia ja jonka elämästä voi innostua. Ainoastaan kohtaukset Kumailin komediaklubin backstagella tuntuvat väkinäisiltä, eikä niitä jää kaipaamaan elokuvan jälkeen.

Sen sijaan voimme vain toivoa elokuvan suosion tuovan elokuvalle jatko-osan, joka sijoittuu Nanjianin perheen ruokapöytään. Kumailin äitiä esittävä Zenobia Shroff tuo hahmoonsa sopivasti turhautuneisuutta ja äidin huolta. Perheen sisäiset ongelmat nousevat yhtä mielenkiintoiseksi aiheeksi kuin Kumailin ja Emilyn romanssi.

Vaikka Nanjiani uskaltaa kyseenalaistaa ja hieman nauraakin pakistanilaisille perinteille, niistä ei koskaan tehdä pilkkaa. Nanjianin ja Gordonin yllättävän vahva käsikirjoitus on elokuvan valttikortti, sillä pari on uskaltanut laittaa itsensä paperille. Tuloksena on hauska, liikuttava ja ennen kaikkea erinomainen elokuva.