The Brothers Bloom

31.7.2009 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Jos vanhan hyvän ajan veijaritarinat ovat kuppisi teetä, niin tätä elokuvaa ei kannata jättää näkemättä.

    Juuri kun ehti vaipua lievään epätoivoon uusien komedioiden suhteen (Year One ja kaltaisensa), saa yllättyä myönteisesti The Brothers Bloomista. Se pitää sisällään kaikkea sitä, mikä tuntuu olevan hukassa valtaosalta huumorikyhäilijöitä. Siinä on kiinnostavat henkilöhahmot, joissa on enemmän syvyyttä kuin paperinukessa. Siinä on oikea juoni, eikä vain sarja yhteenliimattuja sketsejä. Se kykenee jopa yllättämään kokeneemmankin katsojan aina välillä.

    The Brothers Bloom kertoo, yllättäen, Bloomin veljeksistä Stephen (Mark Ruffalo) ja Bloom (Adrien Brody). He ovat huipputaitavia huijareita, jotka ovat tottuneet saamaan haluamansa, eli vapauttamaan äveriäät ylimääräisen mammonansa painosta, ja suomaan itselleen hieman leveämmän leivän. Käy kuitenkin niin, että Bloom kyllästyy huijaamiseen perustuvaan elämäntapaansa, ja rupeaa kaipaamaan käsikirjoittamatonta elämää. Isoveli Stephen saa suostuteltua Bloomin vielä viimeiseen suureen puhallukseen, jonka kohteena on yhtä aikaa viehättävä ja omituinen nuori perijätär Penelope (Rachel Weisz).

    Kaikki ei mene kuitenkaan aivan suunnitellulla tavalla, sillä Penelope osoittautuu yllättävän teräväksi ja oppimiskykyiseksi naiseksi, ja herrasmieshuijareiden vanhat luurangotkin alkavat kolistella kaapissa.

    The Brothers Bloomissa kaikki osaset toimivat hyvin. Pääosanäyttelijät ovat jo entuudestaan taitaviksi tiedettyjä, ja he onnistuvat tässä elokuvassa hyvin. Heidän suorituksensa saavat katsojan välittämään siitä, mitä hahmoille tapahtuu. Se on jo paljon nykyelokuvien aikakautena – varsinkin komedioiden saralla. Tarina soljuu eteenpäin vetävästi ja imaisee lajityyppiä vierastavankin katsojan mukaan vauhdikkaisiin käänteisiinsä. Mikä parasta, tunnelmaa ei sorruta latistamaan trendikkäillä alapäävitseillä. Draamallisiakin elementtejä sisältävään tarinaan ne sopisivat yhtä hyvin kuin käsi oven väliin

    Täydellinen huijaus on sellainen, että kaikki osapuolet saavat haluamansa, elokuvassa sanotaan, ja ainakaan katsoja ei mitä luultavimmin koe tulleensa petetyksi The Brothers Bloomin nähtyään. Vähän synkeämpiäkin sävyjä väripaletista ammentava loppuratkaisu pysyy sekin johdonmukaisena aiemmin nähtyyn peilaten, vaikka ihan kaikki eivät elokuvassa saaneet haluamaansa – niin kohtalonomaisen hyvin kuin loppuratkaisu huijaustarinoiden käsikirjoittamista harrastaneelle veijarikaksikolle sopiikin. Katsokaa ja päättäkää itse.

    Lisää luettavaa