Vuosia tuotantohelvetissä lojunut supersankarikauhu The New Mutants on saapunut valkokankaille pitkään kestäneen ensi-iltapäiväsekoilun jälkeen. Kuten sekoilusta saattoikin arvata, ei kyseessä ole mikään genren virstanpylväs. Elokuva on oikeastaan monen mielestä jopa lähdemateriaaliaan loukkaava teos.
Alkuperäismateriaaliin tutustumattomana tämäntapaiset virheet voi antaa helposti anteeksi, mutta on vaikea kiistää, etteikö elokuvan käsikirjoitus olisi oikeasti kuin kuiva, ryppyinen pesusieni. Dialogi on pääosin naurettavan juustoista ja noloa, mikä toisaalta antaa elokuvalle omaa charmia.
Tarinaltaan The New Mutants on äärimmäisen ennalta-arvattava ja kliseinen. Vastikään mutanttivoimansa saanut päähenkilö Dani (Blu Hunt) kaapataan eriskummalliseen laitokseen, jossa asustelee muitakin tuoreita mutantteja. Danin saavuttua paikalle alkavat aiemmin loistokkaasti toimineen huushollin seinät kuitenkin kaatua päälle.
Jo vuosikausia sitten, kun elokuvan markkinointi aloitettiin, lupailtiin sen olevan kauhuelokuva. Vaikea uskoa tämän olleen totta missään vaiheessa, sillä elokuvan tunnelma on kaikkea muuta kuin painostava tai pelottava. Niin surkuhupaisalta kuin se kuulostaakin, aiheutti elokuvan traileri enemmän kylmiä väreitä kuin sekuntikaan itse valmiista teoksesta. Traileri myös sisälsi muutamia vaikuttavia kohtia, joita elokuvassa ei edes nähty.
Pelottavaa kuvastoa elokuvasta ei oikeastaan löydy. Ensin uhkaavalta tuntuvat hymyilevät miehet menettävät vähäisenkin tehokkuutensa, kun niitä aletaan tunkemaan laitoksen käytäville ovista ja ikkunoista. Muutamat kauhukohtauksentapaisetkin tuntuvat lähinnä naurettavilta ja epäolennaisilta.
Aivan kelvoton tapaus elokuva ei kuitenkaan ole. Sen pieni mutta pippurinen näyttelijäkaarti on pääosin hyvä. Show’n varastaa fantastisen Anya Taylor-Joyn esittämä Illyana Rasputin, joka on kaikkine vikoineenkin mukiinmenevä hahmo.
Niin Taylor-Joyn kuin muidenkin näyttelijöiden hahmot jäävät tosin valitettavan vaisuiksi kompastelevan käsikirjoituksen myötä. Tasapaksua plaria pyritään kuitenkin hyvittelemään silmä- ja korvaherkulla toimivan cgi-grafiikan ja sydämessä asti jyskyttävien bassoäänien voimilla.
Olisi julmaa sanoa, etteikö The New Mutants toimisi joillain tasoilla. Kaikkine vastoinkäymisineenkin se on viihdyttävä ja lyhykäinen mutanttipläjäys, joka voittaa edellisen X-Men-elokuvan, Dark Phoenixin, sata–nolla. Lisäksi elokuva on huomattavasti parempi päätös Foxin kaksikymmentä vuotta täyttäneelle mutanttisaagalle kuin se. Kiitos, Foxin mutantit (et sinä Dark Phoenix…) – minulle jää teitä ikävä.