The Shape of Water

GENRE , , ENSI-ILTA 09.02.2018 TÄHDET

Taianomainen satu aikuisille on taattua Guillermo del Toroa ja kannattaa katsoa jo pelkästään Sally Hawkinsin pelottoman roolityön puolesta.

Kuulit ehkä, että The Shape of Water voitti syyskuussa Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon. Mielenkiinnosta ehkä googlasit mistä Guillermo del Toron uusin elokuva kertoo ja sait selville, että kyseessä on romanttinen fantasiaelokuva mykän naisen ja kalamiehen romanssista ja ihmettelit kuinka tällainen elokuva on mahtanut voittaa mitään palkintoja. Syy on siinä, että se on paitsi del Toron paras elokuva myös aivan taivaallinen elokuvakokemus, joka jättää katsojan nirvanaan ja odottamaan seuraavaa katsomiskertaa.

Peruutetaanpa hieman. The Shape of Water on kertomus mykästä Elisasta (upea Sally Hawkins), joka työskentelee siivoojana huippusalaisessa laboratoriossa vainoharhaisuuden riivaamassa 1960-luvun Amerikassa, jossa tuttava voikin olla vakooja. Puolivahingossa Elisa kohtaa laboratorioon tuodun uuden lajin, joka elää vedessä mutta muistuttaa kuitenkin ihmistä. Elisan ja oudon joskin kauniin olennon välille muodostuu yhteys, jota ei niin vain rikotakaan. Kun ilkeä valtion pukumies uhkaa tappaa olennon, Elisa värvää ystävänsä auttamaan pelastusoperaatiossa.

On vaikea sanoa The Shape of Waterista mitään, mikä onnistuisi tuomaan esille kuinka fantastinen elokuva se on. Guillermo del Toro on jo pitkään ollut yksi maagisimmista elokuvantekijöistä, mutta miehen Hollywoodissa tuotetut elokuvat olleet pitkälti pettymyksiä. Pacific Rim on jo kauan sitten jäänyt unholaan ja viimeisin tuotos Crimson Peak oli päältä korea kakku, joka epäonnistui olemaan pelottava tai kiinnostava kauhutarina.

Del Toro osaa luoda tunnelmaa elokuvaan kuin elokuvaan, mutta The Shape of Water on viimein elokuva, jossa del Toro on onnistunut yhdistämään kaikki elementit. Elokuva on kaunis ja yhdessä Vanessa Taylorin kanssa kirjoitettu käsikirjoitus on suorastaan nerokas. The Shape of Water saattaa olla del Toron tavanomaisin elokuva rakenteeltaan sekä tarinaltaan, mutta se on ehdottomasti myös taianomaisin.

Elokuva on myös täytetty erinomaisilla näyttelijöillä. Richard Jenkins on sydäntäsärkevä ja aito roolissaan Elisan naapurina, joka toimii myös tarinan kertojana. Octavia Spencer on mainio Elisan parhaana ystävänä ja Michael Stuhlbarg tekee toisen hienon roolinsa alkuvuoden hittielokuvissa. Shown varastavat kuitenkin Michael Shannon, Doug Jones ja Sally Hawkins. Michael Shannon on jo vuosia tehnyt hienoja roolitöitä ja nyt näyttääkin, että näyttelijä on hionut taitonsa huippuunsa, sillä Shannon onnistuu tekemään täysin kuvottavasta ja ilkeästä hahmosta inhimillisen ja jopa ymmärrettävän.

Doug Jonesia ei varmasti kukaan meistä tunnistaisi kadulla, vaikka mies onkin del Toron luottonäyttelijöitä. Jones on yleensä piilotettu maskien alle, niin myös The Shape of Waterissa, mutta kyseessä on silti herkullinen rooli Jonesille, joka viimein pääsee yhdistämään fyysiset taitonsa näyttelijäntaitojensa kanssa. Jonesin kalamies on outo, kummallinen, pelottava, eläimellinen ja vähän seksikäskin, kuten myös Elisa tuntuu tuumaavan elokuvan edetessä.

Sally Hawkins on huimassa nosteessa ja The Shape of Water on naisen hienoin roolityö. Hawkins on niitä näyttelijöitä, joiden kasvot tunnistaa, mutta ei oikein ole varma mistä. Tämän elokuvan jälkeen jokainen varmasti muistaa näyttelijättären, jonka roolisuoritus on peloton ja taidokas. Elisa on mykkä, joten Hawkins ei puhu sanaakaan elokuvassa. Rohkea veto, sillä kumpikaan elokuvan päähahmoista ei puhu. Hawkins uskaltaa antaa roolin viedä näyttelijän mukanaan ja sulaa yhteen Elisan kanssa niin, että on vaikea sanoa missä Elisa loppuu ja Hawkins alkaa.

Näin huimia roolitöitä ei tule usein vastaan ja Hawkins onkin helppo nostaa aikansa parhaiden naisnäyttelijöiden joukkoon. Elisan rooli ei ole koreileva, sen takana ei ole todellista oikean elämän versiota eikä se ole erityisen poliittinen. Se onkin yksinkertaisesti vain pirullisen hyvä roolityö taitavalta näyttelijältä.

Del Toro rakentaa The Shape of Waterin kunnianosoitukseksi vanhoille elokuville ja Hollywoodin taialle. Lopputulos on omaperäinen elokuva, joka ilahduttaa sekä del Toron faneja että ketä tahansa, jolla on silmät päässä. The Shape of Water on lähes täydellisyyteen hiottu kokonaisuus, joka yllättää katsojan kieltäytymällä pysymästä vain yhdessä genressä. Se on osittain musikaali, osittain fantasia elokuva, osittain romanttinen komedia. Se on vähän kaikkea, mutta del Toron käsissä se on yhtenäisempi kokonaisuus kuin moni muu elokuva.