Kaksi nuorta sisarusta matkustaa syrjäiselle maatilalle tapaamaan isovanhempiaan, jota eivät ole koskaan nähneet. Heidän äitinsä kun oli lähtenyt kotoa ovet paukkuen. Tapaaminen sujuu kuitenkin hyvin, vaikka öisin meno lasten huoneen oven ulkopuolella alkaa näyttää ja kuulostaa hieman levottomalta.
Vanhusten satunnaiselle oudolle käyttäytymiselle tuntuu aina löytyvän tyydyttävä selitys, joka ei ehkä poista levottomuutta, mutta ei ainakaan anna aihetta huolestua liiaksi. Pikkuhiljaa isoäidin ja -isän arvaamattomuus alkaa kuitenkin muodostua liian pelottavaksi…
Hyvät näyttelijät kaikissa ikäluokissa kannattelevat outoudessaan sekä huvittavaa että aidosti jännittävää tarinaa senkin jälkeen, kun katsoja on arvannut ratkaisun. Olivia De Jonge on hieno löytö tapaamisesta dokumenttia kuvaavana aloittelevana elokuvantekijänä. Myös show’n varastamista jatkuvasti yrittävää velipoikaa näyttelevä Ed Oxenbould on mainio, ja kaksikon välille on saatu hyvää eripuraisten mutta yhtäpitävien sisarusten kemiaa.
Erityismaininta menee kuitenkin herttaisuudesta pelottavaan ja saman tien takaisin ongelmitta liukuvalle Deanna Dunaganille lasten isoäitinä. Peter McRobbie komppaa suloista hirviömummoa jäyhällä pappasuorituksellaan ja taustalla Kathryn Hahn vanhempiensa luota karanneena ja siksi ristiriitaisesti lasten vierailuun suhtautuvana äitinä on myös hyvä.
Elokuvassa on M. Night Shyamalanille tyypillistä kasvavaa epäluuloisuutta ja vainoharhaa, vääriä johtolankoja ja muutamia äkkipelästyksiä. Pari suoranaisesti väkivaltaista hetkeä tapahtuvat juuri ja juuri kuvan ulkopuolella. Shyamalanin tavaramerkki on loppupuolen yllätyskäänne, eikä ole ohjaaja-käsikirjoittajan vika, että katsoja yrittää sellaista ennakoida. The Visitin ongelma on, että sen salaisuuden selviämisestä myös päähenkilöille ei saada tarpeeksi jännitettä irti.
Viime vuosina Shyamalan ei ole saanut aikaiseksi kunnon hittiä ja hänen elokuviinsa on vuoden 2004 Kylän jälkeen suhtauduttu jopa vihamielisesti. The Visit on poikkeus isojen budjettien jatkumossa, se kuvattiin pienellä näyttelijämäärällä rajatuissa tiloissa vain viidellä miljoonalla. Elokuva rakentuu Rebeccan ja Tylerin kuvaamasta materiaalista, minkä vuoksi mukana on paljon heiluvaa kuvamateriaalia tilanteista, joissa järkevä ihminen olisi jo lempannut kameransa. Toisaalta koko elokuva edellyttää melkoista epäuskon tukahduttamista, sen verran alkeellista esimerkiksi sen henkilöpsykologia on lasten avioerotraumoista isovanhempien salaisuuden selitykseen.
The Visit on parasta Shyamalania vuosiin, mikä ei kyllä ole kovin vaativa suoritus. Tuotannon selvä halpuus sekä ohjaajan virnuilun läpinäkyminen estävät sitä nousemasta hänen varhaisteostensa tasalle. Niissä miehen pokka pysyi kiitettävästi, vaikka tapahtumat kuinka hölmöiksi eskaloituivatkin. Uutuus on kuitenkin selkeä askel oikeaan suuntaan.