Vuonna 2012 The Descendantsin käsikirjoituksesta yhdessä Alexander Paynen kanssa Oscarin voittaneet, näyttelijöinä 1990-luvun lopulta lähtien toimineet Nat Faxon ja Jim Rash valloittavat The Way, Way Backilla uutta lokeroa elokuvaurallaan. Heidän oman käsikirjoituksensa pohjalta tehty esikoisohjaus on nuoren pojan perinteinen kasvukertomus, joka taustallaan kertoo myös pojan ympärillä vaikuttavista ja kasvavista aikuisista.
Duncan (Liam James) on 14-vuotias poika, joka matkaa äidistä (Toni Collette), äidin miesystävästä Trentistä (Steve Carell) ja tämän tyttärestä koostuvan uusioperheen kanssa kesäloman viettoon rannalle. Rantatalolla he tapaavat Trentin aikaisempien vuosien omalaatuisia tuttavia. Kohta kasassa onkin varsinainen keski-ikäisten spring break, kun aikuiset kaatavat kurkkuunsa lasillisen toisen jälkeen ja haikailevat seksin perään. Tässä ylösalaisin käännetyssä kuviossa lapset ovat luotettavia vastuun ottajia, aikuiset humalassa toikkaroivia hölmöjä.
Omaa itsetuntoaan pönkittävä Trent murjoo Duncania henkisesti niin paljon, että hiljainen poika kaipaa happea. Hän nappaa polkupyörän ja ajelee vailla päämäärää kylälle, pääasiana päästä pois tukahduttavan perheensä luota. Kylällä hän törmää ekstroverttiin Oweniin (Sam Rockwell), joka tarjoaa pojalle kesätyötä omistamastaan vesipuistosta.
Aina ystävyys ei ole iästä kiinni. Owenin isovelimäinen asenne ja pilke silmäkulmassa auttaa ujoa Duncania kasvamaan henkisesti vahvemmaksi. Lopulta hän on valmis kohtaamaan Trentin alistavat sanat pystypäin, ja onpa hänen kasvullaan merkitystä myös muulle lähipiirille.
Sivurooleissa naapurin keski-ikäisinä bilettäjinä nähdään mm. Allison Janney ja Rob Corddry, Owenin mielitiettynä Maya Rudolph ja viileänä teinityttönä AnnaSophia Robb. Myös ohjaajat vilahtavat mukana pienissä rooleissa.
Aikuiseksi kasvaminen on harvoin helppoa, ja Faxon ja Rash tavoittavat tämän kasvamisen kipupisteet todentuntuisesti. The Way, Way Back on lämminhenkinen ja erittäin sympaattinen pieni ihmissuhdekomedia, joka kulkee vakain askelin komedian ja draaman välistä keskitietä. Se ei suoranaisesti yllätä, mutta ihmisläheisyydellään lämmittää katsojansa mieltä. Duncanin ja Owenin ystävyys näytetään aitona veljeytenä vailla ylilyöntejä, ja keski-ikäiset vanhemmat kuorensa alla nuoruutensa villeyteen ja vapauteen kaipaavina ihmisparkoina.
Teemallisesti The Way, Way Back muistuttaa hieman toista tässä lehdessä esiteltyä ensi-iltadraamaa What Maisie Knew. Molemmissa elokuvissa keskushahmona nähtävän lapsen vanhemmat tai huoltajat ovat jollakin tapaa vajavaisia ja lapsi löytää ystävyyden luotettavasta aikuisesta varsinaisen perheen ulkopuolelta. The Way, Way Back on kuitenkin kevyempi, eikä se herätä yhtä vahvoja tunteita.
Niljakkaan Trentin roolissa nähtävä koomikko Carell onnistuu luomaan hahmostaan aidosti vihattavan. Hänen kuivakkaan itsekeskeisessä tyypissään ei tunnu olevan yhtään ominaisuutta, josta voisi pitää. Hän onkin täydellinen vastakohta Rockwellin mukavalle Owenille, joka on aikuisen näköiseksi kasvaneena pikkupoikana kaikkien kaveri. Mies, joka osaa nähdä ihmisissä pintaa syvemmälle.
The Way, Way Back -elokuvan traileri
Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa