Toy Story 3 saapui teattereihin vuonna 2010 ja toimi erinomaisena päätöksenä Toy Story -trilogialle. Kukaan ei varsinaisesti pyytänyt tai halunnut uutta Toy Story -elokuvaa silloinkaan, mutta kolmas osa varasti yleisöjen ja kriitikoiden sydämet, sillä se löysi hienon ja aidosti liikuttavan tavan tuoda Andy-pojan lelujen tarinan päätökseensä. Kun Pixar ilmoitti, että Toy Story 4 saa ensi-iltansa kesällä 2019, moni kauhisteli, että nyt on tämäkin elokuvasarja pilalla.
Onneksi Toy Story 4 on hyvä ja jopa tarpeellinen elokuva. Sen keskeiset teemat saattavat mennä perheen nuorimmilta ohi, sillä kaikista Toy Story -elokuvista uutuus tuntuu eniten olevan suunnattu juuri aikuisille, jotka kasvoivat Woodyn ja Buzz Lightyearin kanssa. Toy Story 4 käsittelee onnistuneesti vanhenemista ja merkityksen löytämistä elämäämme lapsien jälkeen.
Elokuvaa seuraa jälleen kerran länkkäri-Woodyn seikkailuja. Woody, Buzz, Jessie ja kumppanit ovat Toy Story 3 -elokuvan jälkeen asustelleet nuoren Bonnien luona ja elävät onnellista elämää. Woody yrittää parhaansa mukaan tuntea itsensä tärkeäksi, vaikka Bonnie selvästi suosiikin muita leluja. Kun Bonnie askartelee itselleen uuden lelun, muovisesta lusikkahaarukasta tehdyn Kahvelin, joka herää henkiin, löytää Woody elämälleen uuden merkityksen. Kahveli on nimittäin harvinaisen itsetuhoinen lelu, joka tuntee kovaa vetoa roskakoreihin ja karkaakin perheen loma-matkalla autosta. Woody lähtee Kahvelin perään tavoitteenaan tuoda se takaisin Bonnien luokse.
Kahveli on Disneyn suurin neronleimaus. Kyseessä on hillittömän nihilistinen ja hulvaton hahmo, joka lannistumattomasti hyppää roskakoriin kerta toisensa jälkeen. Kahveli ei ymmärrä olevansa lelu, vaan uskoo olevansa roskaa. Woody yrittää takoa lusikkahaarukan päähän kuinka merkityksellistä ja hienoa on olla lelu, mutta Kahveli on kiinnostuneempi elämästä roskakorissa.
Kahveli varastaa shown elokuvan alkumetreillä, mutta muuttuu loppua kohden pelkäksi statistiksi. Toy Story 4 esittelee nimittäin lisää hilpeitä hahmoja, muun muassa Keanu Reevesin epävarman stunttimies Duke Caboomin ja Christina Hendricksin karmivan Gabby Gabby -nuken, josta tulee elokuvan pakollinen pahis. Käsikirjoittajat Andrew Stanton ja Stephany Folsom tekevät Gabby Gabbysta monipuolisen ja kiinnostavan hahmon, joka ei ole paha tai ilkeä vain koska juoni sitä vaatii. Gabby Gabbyn tarina on sydäntäsärkevä. ja se varmasti resonoi katsojien kanssa. Kerrankin elokuvan pahikselle annetaan oma tarina ja kohtalo, joka selittää hahmon motivaatioita ja luonnetta.
Vaikka Toy Story 4 on aidosti liikuttava ja viihdyttävä elokuva, se ei onnistu tasapainottelemaan muita juonikuvioitaan tyydyttävästi. Kyseessä on vahvasti Woodyn oma elokuva ja sellaisena se toimii, mutta Stanton ja Folsom ovat ängenneet mukaan myös Buzzin ja muut aikaisemmista osista tutut lelut, joille ei elokuvan tarinasta varsinaisesti löydy tilaa. Erityisesti Buzzin kohtalo on harmillinen, onhan kyseessä kuitenkin vähintään yhtä rakastettu hahmo kuin Woodykin.
Kuten jo elokuvan trailereista paljastuikin, edellisestä elokuvasta kadoksissa ollut Bo Peep tekee elokuvassa paluun ja minkä paluun hahmo tekeekään! Annie Pottsin äänellä puhuva Bo Peep on muuttunut lauhkeasta lampaiden kaitsijasta pelottomaksi freelance-leluksi. Bo on mainio roolimalli pienille tytöille ja pojille. Bon ja Woodyn jäähyväiset elokuvan alussa näytettävässä takaumassa sekä hahmojen jälleennäkeminen myöhemmin sai myös aikuisemman katsojan lähes kyyneliin.
Toy Story 4 on upeasti animoitu, hauska ja viihdyttävä, mutta sen parasta antia on sen rehellisyys. Vaikka kyseessä on lasten elokuva, se käsittelee pelottomasti aihetta, joka koskettaa enemmän aikuisia. Me kaikki haluamme löytää elämällemme tarkoituksen ja tuntea itsemme tärkeiksi ja tarvituiksi. Woody on heitetty nurkkaan, mutta ei siksi että Bonnie olisi ilkeä lapsi, vaan koska Woody ei vain ole Bonnien lempilelu kuten Jessie on nyt. Woody näkee viimeisen mahdollisuutensa olla tärkeä, jos hän saa Kahvelin ymmärtämään merkityksensä Bonnielle.
Woody ei olisi Woody ilman Tom Hanksia. Hanks tuo Woodyn uusia puolia yllättävän monitasoisella ja koskettavalla ääniroolisuorituksella. Myös Jordan Peele ja Keegan-Michael Key ovat hauskoja lisäyksiä, mutta jäävät lähinnä taka-alalle, sillä elokuvassa on jo tunkua vanhojen ja uusien lelututtavuuksien kanssa. Elokuvan loppu tuntuu ansaitulta ja jäähyväiset ovat katkeransuloiset.