Trust

5.8.2011 14:32
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 5. elokuuta

Trustin ohjaaja David Schwimmer (s. 1966) tunnetaan ennen kaikkea näyttelijänä. Hän esitti Frendit-sarjan Rossia vuosina 1994–2004. Schwimmer toimi ohjaajana jo Frendien aikana ja ohjasi kymmenkunta sarjan jaksoa. Hän on ennen Trustia ohjannut myös pari televisioelokuvaa sekä pitkän elokuvan Run Fatboy Run (2007). Simon Peggin tähdittämä romanttinen komedia ilmestyi meillä suoraan dvd:nä.

Schwimmerin toinen pitkä ohjaustyö Trust ei sen sijaan ole komedia vaan perhedraama. Chicagolaiseen lähiöön sijoittuvan elokuvan keskushahmo on 14-vuotias teinityttö Annie (Liana Liberato), joka elokuvan alussa saa lahjaksi uuden kannettavan tietokoneen. Anniella onkin sille käyttöä, sillä hän roikkuu jatkuvasti chattilinjoilla.

Hänen vakituinen juttukumppaninsa on Charlie-niminen poika, joka on Annien tavoin urheilullinen ja pelaa lentopalloa. Anniella ja Charliella tuntuu olevan paljon muutakin yhteistä. Ainoa asia, joka aiheuttaa ongelmia, on Charlien ikä. Ensin Charlie sanoo olevansa 16-vuotias. Sitten hän korjaakin täyttäneensä jo 20, sitten 25. Annie suuttuu Charlien valheista, mutta he jatkavat chattailua ja juttelevat puhelimessa. Charlielle ei kuitenkaan pelkkä chattailu riitä, vaan hän ehdottaa tapaamista kauppakeskuksessa. Annien järkytykseksi Charlie osoittautuu keski-ikäiseksi mieheksi. Charlie houkuttelee Annien hotelliin ja käyttää häntä seksuaalisesti hyväksi.

Koulun rehtori saa kuulla, että Annie on joutunut pedofiilin uhriksi. Käynnistyy poliisitutkinta, mutta ovelaa rikollista ei ole helppo saada kiinni. Annien vanhemmat ovat paitsi surun murtamia myös turhautuneita.

Clive Owenin esittämä isä on mainostoimiston johtaja, joka tuntuu olevan hieman liian kiireinen mainostoimistotyössään huomatakseen mitä hänen tyttärensä puuhaa vapaa-aikana. Hän ottaa lain omiin käsiinsä, kun FBI:stä ja terapeuteista ei tunnu olevan apua. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään väkivaltainen kostotarina vaan vakava psykologinen draama.

Lapsenkasvoinen Liberato esittää Annieta uskottavasti. Annie on vasta lapsi eikä tunnu täysin ymmärtävän mitä Charlie on tehnyt hänelle. Hän kuvittelee että lipevä Charlie oikeasti välittää hänestä. Hämmennys välittyy hänen roolisuorituksessaan aidosti.

Toinen keskushenkilö on Owenin esittämä isä. Välillä näkökulma kääntyy Oweniin ehkä vähän liikaakin, ja elokuva muuttuu hieman hämmentävästi tyttären tarinasta isän tarinaksi. Joka tapauksessa Owen on onnistunut valinta isän rooliin. Hänen roolihahmonsa käy läpi tunteiden myrskyn, jossa tuska näkyy. Ymmärtäväistä äitiä esittävä Catherine Keener on myös hieno näyttelijä, mutta roolihahmo jää Owenin ja Liberaton varjoon.

Tarinan rakenne ja jotkut käänteet eivät ole välttämättä täysin onnistuneita, mutta osaavien näyttelijöiden ja älykkään käsittelytavan ansiosta Trust tekee vaikutuksen. Se on psykologisesti uskottava ja traaginen tarina seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksualisoituneesta nyky-yhteiskunnasta.

Jussi Huhtala

Trust – Traileri




Filmtrailer.com

Lisää luettavaa