Tumman veden päällä

5.9.2013 10:57
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 06.09.2013

Peter Franzénin omaelämäkerrallinen ja rehellisen avoin esikoisromaani Tumman veden päällä sai ilmestyessään hyvän vastaanoton ja oli ehdolla Helsingin Sanomien vuoden parhaaksi esikoiskirjaksi. Kirjan suosion saattelemana liikkeelle lähtenyt Franzénin debytointi elokuvaohjaajana ja -käsikirjoittajana osuu maaliinsa komeasti. Tuloksena on yksi vaikuttavimpia lapsen näkökulmasta tehtyjä kotimaisia kasvutarinoita.

Keminmaalle sijoittuva elokuva kuvaa pienen Peten (Olavi Angervo) kasvua isäpuolensa (Samuli Edelmann) varjossa. Peten äiti (Matleena Kuusniemi) on eronnut Peten biologisesta isästä (Franzén) ja asustaa poliisimiehensä ja muutamaa vuotta Peteä nuoremman tyttärensä kanssa ihan tavallisessa omakotitalossa tavallisella asuinalueella, jossa pojat juoksevat tiellä keskenään ja tekevät kolttosia minkä kerkeävät.

Elämä on periaatteessa leppoisaa, mutta jokin varjostaa Peten lapsuutta. Hänen isäksi kutsumansa mies käy viinapäissään väkivaltaiseksi, ja silloin perhettä kutsuu lumihanki ja mummola. Kun äidin kasvoja koristavat mustelmat, ovat Peten turvana ukin (Ismo Kallio) mukavat tarinat ja mielikuvitusystävä.

Herkällä kädellä kerrottu kasvutarina on suomalaisittain surullisen tuttu. Franzén ei kuitenkaan lähde mässäilemään aiheeseen liittyvällä ahdistuksella ja negatiivisuudella vaan pyrkii kertomaan tarinansa lämminhenkisenä kasvutarinana pienen pojan näkökulmasta. Mukana on kurjuuden sijaan toivoa, ja vaikka isäpuoli melkoisen ikävänä hahmona kuvataankin, elokuva ei syyttele ja osoittele sormella. Näkökulma on koko ajan tulevaisuuden mahdollisuuksissa ennemmin kuin menneisyyden möröissä.

Elokuvan positiivisessa tunnelmassa on jotain samaa kuin vaikkapa Alfonso Cuarónin vuonna 1995 ohjaamassa elokuvassa Pikku prinsessa. Molemmat henkivät samanlaista lapsuuden viattomuutta ja uskoa hyvään. Lopputuloksena on vakavasta aiheesta huolimatta suloinen ja lämminhenkinen elokuva, joka liikuttaa lähes kyyneliin. Esikoisohjauksena Tumman veden päällä on pitkän uran näyttelijänä tehneeltä Franzénilta nappisuoritus.

Elokuvan komeasti toteutettu ajankuva henkii aitoa 1970-lukua niin puhetyylin, roolihahmojen käyttäytymisen kuin lavastuksenkin osalta. Tarina hahmoineen ja ulkoisine puitteineen on viimeistellyn uskottava. Edelmannin isähahmon synkkyys nousee kuvaan välillä hieman liikaa, ja sitä korostaa Kuusniemen täydellisen äidin ruumiillistuma. Nuori Angervo on Petenä loistava valinta ja ukkia näyttelevä Kallio tarinoineen elokuvan sympaattinen valopilkku. Turvalliseen lapsuuteen lapsi tarvitsee lähelleen aikuisen, johon voi luottaa.

Tumman veden päällä -elokuvan traileri


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

Lisää luettavaa