Kolmekymppiset Amaia ja Javi ovat uuden elämäntilanteen edessä, kun heidän tyttärensä syntyy. Äitiys onkin jotain muuta kuin mihin Amaia on varautunut. Se nostaa pintaan Amaian suhteen omaan äitiinsä Begoñaan, joka ei aina ole ollut kasvatuksessaan kovin kannustava.
Aikaisemmin Amaia on keskittynyt uraansa. Oman lapsen syntymän jälkeen hän huomaa olevansa täysin eksyksissä uudessa identiteetissään. Amaia ei osaa käsitellä ristiriitaisia tunteitaan ja purkaa turhautumistaan aviomieheensä.
Kun Javi lähtee pitkälle työmatkalle kesken pahimman vauvakaaoksen, jää Amaia yksin selviytymään riittämättömyyden tunteiden ja väsymyksen kanssa. Saadakseen apua Amaia matkustaa vanhempiensa luo Baskimaan rannikolle.
Lapsuudenmaisemissa Amaialle selviää, että vanhempien suhteeseen liittyy salaisuuksia, joista hän ei ole ollut tietoinen. Äidin mielialojen heilahtelut ja etäisyys asettuvat uuteen kontekstiin sen perusteella, mitä Amaialle selviää.
Alauda Ruiz de Azúan debyyttiohjaus on voimakas kuvaus ristiriitaisesta äiti-tytärsuhteesta. Se kuvaa taitavasti sitä, miten oma äitisuhde nousee käsittelyyn lapsen syntymän myötä.
Elokuva nojaa kerronnassaan tunnelmiin. Välillä kuvataan intiimejä, kauniita hetkiä ja toisinaan taas tunnelma on kireä, katkerien sanojen takaa tihkuva. Ruiz de Azúan elokuvasta tekee erityisen hienon se, että kerronta etenee vihjein. Tunnelmien kuvaus paljastaa ylisukupolvisen tunneilmaston periytymisen, eikä kerronta sorru missään vaiheessa teemojen alleviivaamiseen.
Laia Costa tekee hienon roolityön Amaiana, jonka ääripäästä toiseen vaihtelevat tunnetilat ovat luettavissa hänen kasvoiltaan. Susi Sánchez Begoñana ilmentää taitavasti naista, joka on vihdoin vanhuuden kynnyksellä hyväksymässä elämänsä juuri sellaisena kuin se on ollut.
Ruiz de Azúan elokuva keskittyy kuvaamaan äiti-tytärsuhdetta. Amaian ja Javin suhteen ristiriitoja ei sen sijaan elokuvassa avata riittävästi, mikä olisi voinut tuoda siihen yhden kiinnostavan tason lisää.
Susanna Bono