Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki

Kaija Saariaho on yksi kaikkien aikojen tärkeimmistä säveltäjistä. Dokumentissa ei päästä kovin syvälle, mutta se avaa ansiokkaasti Suomessa hieman tuntemattomaksi jäänyttä säveltäjäsuuruutta. (Ikäraja Sallittu)

24.8.2023 07:20
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 25.08.2023

Säveltäjä Kaija Saariaho (1952–2023) on yksi kaikkien aikojen arvostetuimmista nykysäveltäjistä. BBC:n alan ammattilaisille kohdistetussa kyselyssä, Saariaho sijoittui kaikkien aikojen merkittävimpien säveltäjien listalla sijalle 17. Sibelius oli vain viisi sijaa edellä.

Saariaho menehtyi tänä vuonna sairastettuaan julkisuudelta salassa. Taiteen akateemikon arvon ennen kuolemaansa saanut Saariaho pysyi kuitenkin viimeiseen asti aktiivisena.

Vaikka Riitta Raskin dokumentti on hyvin perinteinen, se avaa säveltäjän maailmaa enemmän kuin olisi uskaltanut toivoa. Saariaho oli hyvin yksityinen persoona, joka ei antanut mielellään edes haastatteluja.

Siihen nähden dokumentti on päässyt osaksi Saariahon ajatuksia ja maailmaa hyvin. Kovin syvälle dokumentti ei pääse, mutta se on mitä loistavin keino tutustua säveltäjään, joka on jäänyt Suomessa surullisen tuntemattomaksi.

Rask seurasi säveltäjää arviolta noin parin vuoden ajan. Dokumentissa kuullaan kohteensa lisäksi myös lukuisia yhteistyökumppaneita, aina kapellimestari Susanna Mälkistä kirjailija Sofi Oksaseen, joka kirjoitti libreton oopperamenestykseen Innocence.

Jesse Raatikainen

Universumin kaiut – Kaija Saariahon musiikki -elokuvan traileri

Lisää luettavaa