War of the Dead – Stone’s War

2.5.2012 22:48
MAA / / VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 04.05.2012

Stone’s Warin nimellä alun perin kulkeneen War of the Deadin matka valkokankaille on ollut tuskallisen pitkä. Käytännössä valmis elokuva säilöttiin ilmeisesti liettualaisen tuotantoyhtiön hyllyyn, kun rahoittava firma paini rahavaikeuksien kanssa. Nyt elokuva on vihdoin saapunut teattereihin. Sääli, ettei odotus ole oikeastaan kannattanut. Uudeksi Iron Skyksi ei War of the Deadista ole.

Ohjaaja Marko Mäkilaakson visio on niin taantunut ja puiseva action-pastissi, ettei kukaan tule tätä parin vuoden päästä muistamaan. Onnettomasti ohjatun elokuvan sotilaat kärvistelevät koko filmin ajan pimeässä, joten mistään ei saa mitään selvää. Keskiössä on kuitenkin ryhmä toisen maailmansodan solttuja ja natsien tehtailemat zombiet.

Jouko Aholan tankeroenglanti ja Andrew Tiernanin puisevat one-linerit edustavat junttihuumorin alinta kastia ja uppoavat korkeintaan niille, joiden mielestä Iron Sky oli ongelmaton ja Dead Snow hauskinta ikinä.

Ehkä suurin ongelma on, ettei Mäkilaakso tiedä, mihin keskittyä. Kyseessä on periaatteessa toimintakomedia, ehkä jopa parodia, mutta War of the Dead ei onnistu kertaakaan olemaan hauska. Edellä mainitut dialogiin liittyvät vitsit eivät kannattele kohtauksia, joista uupuu tyystin visuaalinen iloittelu. Vertaukset Iron Skyhyn ovat epäsuotuisia, sillä kaikkine ongelmineenkin se oli usein kuviltaan kekseliäs. Siinä tekijöiden into ja luovuus näkyivät.

War of the Deadissa ei ole mitään raikasta, kekseliästä tai edes erityisen viihdyttävää. Sen juoni on olematon, toimintakohtaukset avuttoman kömpelöitä ja draaman kaari täysin hukassa. Pari sinänsä tyylikästä kamera-ajoa ei pitkälle vie, varsinkin kun teknisen toteutuksen taso vaihtelee hurjasti.

Zombielokuvien faneille lienee myös pettymys, ettei verellä ja sisäelimillä mässäillä käytännössä lainkaan. Ohjaaja Mäkilaakso on sanonut suoraan, ettei ole kiinnostunut splatterista, vaan halusi tehdä kunniaa lapsuutensa kasaritoiminnalle. Siksi nähdään paljon väkivaltaa ja vähän verta.

Joku saattaisi kysyä, miksi edes ottaa elävät kuolleet mukaan, jos ajatuksena on tehdä junttiactionia? Tällaisenaan ainut asia, jonka zombiet tuovat keitokseen, on niiden jatkuva nousemiskyky: tappeluita on siis paljon, ja niitä voidaan venyttää liki loputtomiin. Aiheen potentiaali kauhun tai komedian kannalta hukataan täysin. Ja mikä ikävintä, valinta on siis ilmeisen tietoinen.

War of the Dead – Stone’s War -elokuvan traileri


Filmtrailer.com

Lisää luettavaa