Yes Man

25.12.2008 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Kelvollinen paluu Jim Carreyn juurille: kevyttä naamanvääntelykomediaa oluen tai mieluummin parin kanssa nautittavaksi. Se ei tuo varsinaisesti mitään uutta esiin Carreystä, mutta miehen komedioihin mieltyneet saavat New Age -mentaliteetin parodiasta säväyksensä.

    Carl Allen (Jim Carrey) on harmaan näkymätöntä, rajoittunutta elämää elävä pankkivirkailija. Eräänä päivänä vanha tuttu tulee häntä vastaan täysin muuttuneena, kaikista rajoistaan vapautuneena, ja houkuttelee hänet mukaan YES-tilaisuuteen. Kyse on amerikkalaisesta televisiosta tutuksi tulleen tv-saarnaajaguruhahmon johtama, uskonnollisia piirteitä omaava herätystilaisuus, jonka ideana on saada ihminen sanomaan ”kyllä” kaikille vastaansa tuleville tilaisuuksille. Kuten arvata saattaa, aivan kaikelle ei kannattaisi sanoa kyllä, ja erinäisten ongelmatilanteiden jälkeen Carl viimein oppii, että elämässä kannattaa myös käyttää päätään sokean onnellisuuskaavan seuraamisen sijaan.

    Vaikka elokuvan ideasta olisi saanut hyvin mehevääkin positiivisen ajattelun ja self-help -ideologian rouhintaa, on käsikirjoituspuolen rima ollut jälleen hömppäwoodmaisen alhaalla. Elokuvan nähtyään ajatukset ovat ristiriitaiset. Toisaalta on mukavaa nähdä tuttu kuminaama tutuissa kuminaamanvääntelytoimissa. Toisaalta se mitä katsojalle jää käteen elokuvan lopputekstien rullatessa, on jotain niin tyhjänpäiväisen mitäänsanomatonta, että tekisi mieli itkeä. Ei kai pitäisi valittaa tai olla yllättynyt, koska kyse on kuitenkin vain romanttisesta komediasta.

    Jim, hänen parasta kaveriaan näyttelevä Bradley Cooper (Alias), Jimin kiinnostuksen kohdetta esittävä Zooey Deschanel (The Happening) sekä New Age -guruna nähtävä Terence Stamp (Salainen agentti 86) hoitavat näyttelypuolen ihan hyvin, eikä elokuva ole varsinaisesti tuskallinen katsottava. Joku jopa naurahti pariin otteeseen lehdistönäytöksessä, mikä lienee aika hyvä saavutus taidegeigermittareilla varustetun yleisön huomioon ottaen.

    Mahdolliselle tulevalle katsojalle jää lähinnä pohdittavaksi yksi kysymys: sanoako ”kyllä” Yes Manille vai ei. ”Kyllä” on oikea vastaus, mikäli pitää Jim Carreystä ja light-komedioista.

    Lisää luettavaa