Yrittäjä

Ihmiset ja heidän unelmansa ovat pääosassa kahdesta erilaisesta yrittäjästa kertovassa kotimaisessa dokumentissa

27.3.2018 14:52
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 23.03.2018

Yrittäjä on Virpi Suutarin ohjaama ja käsikirjoittama sympaattinen dokumenttielokuva suomalaisesta yrittämisestä ja ihmisten unelmista. Minkälaisia ihmisiä nämä yrittäjät ovatkaan? Minkälaisista oloista he tulevat? Elokuvassa seurataan kahta eri yrittäjyystarinaa, joilla ei aluksi tunnu olevan yhtään mitään yhteistä keskenään.

Reetta Kivelä ja Maija Itkonen pyrkivät iskemään kultasuoneen maailmanlaajuisesti. Markkinoilla olisi nimittäin tilaa ekologiselle vallankumoukselle. Pääkaupunkiseudulla operoiva kaksikko on kehittänyt mullistavan uuden ruokatuotteen, nyhtökauran.

Laineen kuusihenkinen perhe yrittää parhaansa autioituvassa kotikylässä Honkajoella. Laineilla on oma liikkuva tivoli, minkä lisäksi vanhemmat myyvät perinnelihaa liha-autostaan ympäri maaseutua. Arki on rankkaa mutta ei auta valittaa, leipä on saatava pöytään.

Kun nyhtökauran kysyntä ylittää tarjonnan jo yhtiön alkumetreillä, joutuvat Laineet samalla paiskimaan hartiavoimin päivästä toiseen töitä perheen elättämiseksi. Jotkut unelmat ovat syntyneet toteutumaan, kun taas toiset eivät toteudu koskaan. Mutta onko ihminen vapaa yrittäessään, toimiessaan oman onnensa seppänä?

Erinomaisesti leikattu, kuvattu ja käsikirjoitettu elokuva ripottelee katsojille pieniä tiedonmurusia verkkaiseen tahtiin. Hiljalleen kahdesta niin erilaisesta lähtökohdasta alkavat tarinat punotaan yhteen punaiseksi langaksi. Yrittäjien taustoilta löytyy lopulta erilaisia yhdistäviä tekijöitä: onnea, traagisia tapahtumia, päättäväisyyttä ja periksiantamattomuutta. Suomalaista mielenlujuutta mitataan useasti. Yrittäjä ei saa murtua, se olisi luovuttamista.

Loppua kohden elokuva muuttuu jopa koskettavaksi. Muuttuvat elämäntilanteet vaikuttavat myös yrittäjyyteen. Ihmiset ja heidän unelmansa ovat edelleenkin ratkaisevassa asemassa.

Yrittäjä -elokuvan traileri

Lisää luettavaa