Luc Besson on ehkä napannut ihannoimastaan sarjakuvamaailmasta vain pinnan, mutta sekin viihdyttää täysillä.

Baby Driver on mestarillisen nautinnollinen kuva- ja äänileikkauksen taidonnäyte. Se on myös takaa-ajoleffojen ja musikaalien ehdotonta eliittiä. Eikä se oikeastaan edes ole musikaali, se on pop-elokuva.

Lyhytelokuvasta täyspitkäksi muuttuminen näkyy, mutta kokonaisuutena esikoinen saa odottamaan jatkoa mielenkiinnolla.

Dunkirk on Christopher Nolanin kunnianhimoisin ja ehkä jopa paras elokuva. Se on sotaelokuva, joka jättää katsojan miettimään päiviksi mutta välttää genren kompastuskivet. Nolan todistaa jälleen olevansa sukupolvensa taitavimpia tarinankertojia.

Hajuton ja mauton Wish Upon luottaa trendeihin ja böö-säikyttelyyn uskaltamatta kuitenkaan ottaa kantaa. Tusinatuote kaikille kesän kauhistelijoille.

Oscar-ehdokkuudella huomioitu debyytti vie sydämen ja saattaa olla vuoden ihanin yllätys. Kuka sanoi, että animaatio on vain lapsille?

Sota apinoiden planeetasta on lähes täydellinen päätös yhdelle kaikkien aikojen hienoimmista scifi-trilogioista. Jatkosta tosin huhuillaan jo, joten toivottavasti tätä herkkua riittää vielä jatkossakin.

Unohtakaamme niin-huono-että-se-on-jo-hyvä-kategoria. Uusinta uutta on niin-huono-että-jopa-Tom–Hanks-näyttää-huolestuneelta. Dan Brown -filmatisointien ohella The Circle sopii juomapeliksi: otetaan drinkki aina Hanksin rypistäessä otsaansa. Juuri muuhun siitä ei ole.

Unohtakaa Ranskan elokuvauniversumin kermaa edustavat näyttelijät. Katell Quillévérén ensembledraamassa pääosassa on sydän. Kirjaimellisesti.

Espanjalainen Oliivipuu on kannanotto globalisaatiota vastaan. Vaikka perhe on pahin, on se myös ainoa turva epätoivon hetkellä.