Etsi
Vuonna 2016 ilmestyneen Vaiana-elokuvan tarinan toistava jatko-osa miellyttänee alkuperäisen ystäviä, vaikka tällä kertaa tarina jää osittain kesken. (Ikäraja K-7)
Norjan historiaan liittyvä oikeudenkäynti kiehtoo universaalilla ongelmallaan pahan ominaisuudesta. (Ikäraja K-12)
Hiljaisen paikan käsikirjoittajien kirjoittama ja ohjaama elokuva yhdistää kauhutarinaansa filosofisia ulottuvuuksia, kun kaksi nuorta lähetyssaarnaajaa joutuu pirulliseen tahtojen taistoon älykkään mutta julman manipulaattorin kanssa. (Ikäraja K-16)
Trainspottingin pelkästään positiivisessa mielessä mieleentuova, muusikoiden itsensä kertoma Kneecap-bändin syntytarina hurmaa karuun realismiin nivoutuvalla äärimustalla huumorilla ja tarttuvalla räpillä. (Ikäraja K-16)
Hömelö joulutoimintakomedia tarjoaa silmäkarkkia ja viihdyttävän vapaahetken ajatustoiminnasta – sekä muutaman hetken aitoa joulutunnelmaa. (Ikäraja K-12)
Idyllisen pikkukylän outoja mysteereitä ratkovista lapsista kertovan elokuvasarjan viimeisin osa panostaa edelleen ylilöydyn hölmöille aikuishahmoille hymähtelyyn, mutta tällä kertaa mukana on entistä enemmän jännäripiirteitä, joiden keskiössä on harvinaisen pelottava maskottihahmo. (Ikäraja K-7)
And Then We Danced -elokuvansa tapaan Levan Akin tutkii georgialaisia juuriaan ja tekee kulttuurisia havaintoja Turkin sivukujilla, joita tuntuvat kansoittavan ihmiset, jotka haluavat kadota läheistensä tutkasta. (Ikäraja K-7)
Anneli Saulista, yhdestä harvoista todellisista suomalaisista seksisymboleista ja ikoneista kertovan dokumentin voima tulee upeasta kohteestaan. (Ikäraja K-7)
Suomen kansainvälisesti menestyneimmästä koomikosta kertova hauskakin dokumentti on täynnä asiaa, mutta sen rakenne hämmentää. (Ikäraja Sallittu)
Trilogian päätösosa keskittyy niin pohjustamaan tulevia suunnitelmia (jotka todennäköisesti eivät ikinä toteudu), että se unohtaa varsinaisen tehtävänsä Tom Hardyn esittämän Eddie Brock / Venom -parivaljakon tarinan kunnialla maaliin tuomisesta. (Ikäraja K-12)
1960-luvulle sijoittuvaa nuorta rakkautta kehystää pandemian aikaan sijoittuva kertomus miehestä, joka haluaa selvittää mitä hän teki väärin tai jätti tekemättä nuoruudessaan ja mitä tapahtui hänelle tärkeille ihmisille. (Ikäraja K-12)
Monia yksilöiden ja yhteisöjen välisiä rakenteellisia kommunikaation esteitä käsittelevä elokuva ottaa kantaa salakavalan hauskasti ja heittelee piikkejä yllättäviinkin suuntiin. (Ikäraja K-12)
Hyvässä vedossa oleva naisjudoka joutuu päättämään oman uransa ja kotimaan uskonnollisen hirmuvallan alla elävän perheensä turvallisuuden välillä. Kantaaottava elokuva on erittäin toimiva urheilujännäri ja -draama. (Ikäraja K-12)