Nämä 80-luvun toimintaklassikot pitäisi filmata uudestaan – katso Top 10

20.3.2013 13:30

Kasaritoiminta on toimintaelokuvien aatelia. Sen huomaa esimerkiksi siitä, että hyvin 80-lukulainen The Expendables on jatko-osineen erittäin suosittu. Tai siitä, että Die Hard -elokuvia tehdään yhä. Ja selvästi sen huomaa siitäkin, että kasariklassikoita filmatisoidaan uudelleen. Muun muassa Conan barbaari ja Red Dawn on jo tehty uusiksi. Uusintaversiot sellaisista kasariklassikoista kuten Mad Max ja RoboCop ovat tekeillä. Herääkin kysymys, mitä 80-luvun toimintaelokuvia ei ole vielä filmattu uudestaan? Ja mikä mielenkiintoisinta, jos ne tehtäisiin uusiksi, kenen pitäisi vastata ohjauksesta? Sitä pohditaan seuraavassa. Juttu julkaistiin ensimmäisen kerran Episodissa 7/2010.

Teksti: Tuomas Riskala

10 Raivoisa ajojahti

Kansi - Raivoisa Ajojahti

Walter Hillin erinomaisessa toimintaklassikossa ryhmä kansalliskaartilaisia osallistuu viikonlopun kertausharjoituksiin rämeisessä Louisianassa. Sotilaat erehtyvät lainaamaan luvatta paikallisten punaniskojen kanootteja ja saavat näiden vihat päälleen.

Useiden Syvän joen (1972) inspiroimien selviytymistrillereiden joukossa Raivoisa ajojahti edustaa oman aikakautensa parhaimmistoa. Valinta uusintaversion ohjaajaksi on helppo. Brittiläinen Neil Marshall (The Descent – Loukussa, Doomsday) on elokuvan tunnustautunut fani, jonka esikoispitkä Dog Soldiers (2002) varioi Hillin elokuvan juonta ja sisältää jopa muutamia yhdenmukaisesti kuvattuja kohtauksia.

9 The Exterminator

Kansi - Exterminator

Amerikkalainen James Glickenhaus ohjasi 80-luvulla sarjan viihdyttäviä ja ultraväkivaltaisia toimintaelokuvia, joista The Exterminator on paras ja pahamaineisin. Tarinaltaan se on melko yksinkertainen ja selvästi John Flynnin mestariteoksen Tappava salama (1977) inspiroima. Rumpalista näyttelijäksi kääntynyt Robert Ginty esittää Vietnam-veteraania, joka ryhtyy teurastamaan New Yorkin rikollista pohjasakkaa hänen parhaan ystävänsä jouduttua näiden uhriksi. Glickenhausin elokuva on nihilistinen ja väkivallaltaan lähes hämmentävän sensaatiohakuinen vigilantejyrä. Voi vain kuvitella millaista jälkeä syntyisi, jos Tony Scottille annettaisiin miljoonabudjetti tämän häijyn pienen eksploitaatiohelmen päivittämiseen. Ainakin Scottin uusintaversio toisesta 80-luvun vigilante-elokuvasta Mies tulessa (1987) eli Koston liekki (2004) on erinomainen.

(Toim. huom: Tony Scott kuoli tämän jutun kirjoittamisen jälkeen elokuussa 2012.)

8 Musta sade

Kansi - Musta Sade

Paul Verhoevenin ohjattavaksi alun perin tarkoitettu Musta sade kertoo kahdesta newyorkilaisesta poliisista, jotka lähtevät kuljettamaan vaarallista yakuzatappajaa takaisin Osakaan ja joutuvat yakuzaklaanin valtataistelun keskelle. Ridley Scottin sateella ja neonvaloilla kyllästetty visio on tyylipuhdas urbaani toimintatrilleri, jossa etualalle nousee Michael Douglasin ja legendaarisen Ken Takakuran, ”Japanin Clint Eastwoodin”, tulkitseman osakalaisetsivän suhde.

Uusintaversion ohjaajaksi olisi unelmallista saada Takeshi Kitano, jonka uralta löytyy useita vahvoja poliisi- ja yakuzadraamoja. Kitano voisi myös esittää Takakuran hahmoa, mikä ei olisi pelkästään loistavaa, vaan takaisi elokuvalle menestyksen Kaakkois-Aasian markkinoilla. Douglasin roolissa näkisin puolestaan Takenin (2008) ja The A-Teamin kautta uuden uran toimintatähtenä avanneen Liam Neesonin, joka sopisi osaan myös ikänsä puolesta.

Lisää luettavaa