Etsi
Edellisen kerran kysyimme lukijoiltamme heidän suosikkejaan vuonna 2006. Oli siis jo aikakin päivittää listaus.
Näin äänestettiin.
Läheltä on liipannut.
Tilastotietojaan tiukemmin kuin valtionsalaisuuksia suojelevat suoratoistopalvelut ovat nyt julkaisseet tietoa kokonaistilaajamääristään.
Eikös nämä ole aika hyviä valintoja?
Fakta: koirat saavat parempia rooleja. Ja miksi eivät saisi – ne seuraavat paremmin ohjausta ja oikeasti haluavat miellyttää. Torinon elokuvajuhlat, jotka jokin aika sitten pyhitti kokonaisen sarjan kuuluisille hiirenpyydystäjille, sai meidät miettimään suosikkejamme elokuvien kissojen joukosta.
Mikään uusista tai vanhoista tulokkaista ei houkutellut ylenpalttisesti väkeä, mutta nyt sentään peräti kaksi tulokasta kiilasi katsojatilaston karkuun.
Kysymys: Kun elokuvaohjelmistoon tulee 1970-luvun väkivaltaklassikon uudelleenfilmatisointi, tanskalainen ilmiö, pirun kallis kotimainen kaveriporukkaleffa ja Oscar-elokuva taitoluistelusta, mitä tekee suomalainen?
Naapurimaassa riittää tähtiä Hollywoodiin saakka.
Nyt kun Oscar-yön valvomisesta on selvitty, on aika katsoa mitä viikonloppuna tapahtui suomalaisissa elokuvateattereissa. No, eipä sielläkään juuri yllätyksiä tullut.
Viime viikonloppuna ohjelmistoon saapui kaksi kovan luokan Oscar-ehdokasta. Suomalaiset eivät olisi juuri vähempää voineet välittää.
Viikonlopuksi elokuvateatterien ohjelmistoon tuli Suomessa peräti viisi uutta nimikettä. Ne kaikki nousivat 20 katsotuimman listalle, vaikka yhtä ei edes esitetty etukäteen lehdistölle.
Viime viikolla elokuvateatterien ohjelmisto kasvoi viidellä uudella nimikkeellä, jotka kaikki nousivat viikonloppuna 20 katsotuimman elokuvan joukkoon. Siihen yhtäläisyydet loppuvatkin.