Toimituksen suosikit: Hyviä aikoja elokuvateattereissa

Viikon 41 lopuksi elokuvateatterit saavat syövereihinsä huikeat seitsemän uutta nimikettä. Yksi niistä ei ehtinyt ajoissa katseltavaksi, mutta ei se mitään – kaikki kuusi muuta saivat Episodin toimitukselta silittelyä myötäkarvaan.

12.10.2018 14:31

Viikonlopun ykköseksi ylsi jo verisellä The Cabin in the Woods -kauhukomedialla säväyttänyt ohjaaja-käsikirjoittaja Drew Goddard. Tällä kertaa leikitellään rikosjännärin saralla, kun Bad Times at the El Royale -elokuvan epäilyttävät päähenkilöt kirjautuvat samaan parempia aikoja nähneeseen hotelliin. Pian onkin käynnissä viihdyttävän jännittävä selviytymisleikki.

Selma Vilhunen jatkaa Tyttö nimeltä Varpu -elokuvassa aloittamaansa sympaattisten mutta omien demoniensa kanssa painiskelevien nuorten tutkailua. Hölmö nuori sydän -elokuvan teinit joutuvat aivan uuden maailman eteen, kun heistä on yllättäen tulossa vanhempia – samalla kun omat vanhemmat eivät osaa tukea oikealla tavalla tai vain loistavat poissaolollaan. Vilhunen osaa kuvata rehellisen oloisia teinejä, joiden ratkaisut saattavat raivostuttaa mutta joille toivoo silti vain pelkkää hyvää.

Kotimaisen nuorisodraaman kanssa tasapisteisiin nousi tietokoneanimaatio Pikkujalka. Se kertoo nuoresta lumimiehestä, joka törmää legendojen ihmisolentoihin ja tulee väitteellään sekoittaneeksi pilvien yläpuolelle vuoren huipulle eristäytyneen kotikylänsä. Hupaisat hahmot vastaavat hauskasta tilannekomiikasta.

Ensimmäisenä Kuussa kertoo koko 1960-luvun ajan käydystä suurvaltojen kilpajuoksusta avaruuteen, joka huipentui pyrkimykseen saada ihminen Kuun pinnalle. La La Land -ohjaaja Damien Chazelle ja sen tähti Ryan Gosling tekevät hienoa ajankuvaa ja luovat aidon oloisen Neil Armstrongin. Mutta sisäänpäin kääntynyt päähenkilö jättää sankarin edelleen mysteeriksi ja ennen kaikkea tekee elokuvasta ennemmin teknisesti vaikuttavan draaman kuin lämpimän elokuvakokemuksen.

Risto Reipas ja Nalle Puh kertoo aikuiseksi kasvaneesta Risto Reippaasta, joka joutuu kohtaamaan lapsuutensa ystävät. Mainioita pehmoeläimiä ja Ewan McGregorin heittäytymistä rooliinsa ihailtiin, mutta elokuva herätti hämmennystä, kun pohdittiin kenelle se oli tarkoitettu. Aikuisille leikkisyys on varmaan lapsellista ja ankean aikuisuuden teemat puolestaan nuoremmille katsojille tylsiä ja vaikeasti hahmotettavia.

Pitkästä aikaa nähtiin sekin ihme, että huonoimminkin pärjännyt uutuus sai Episodin toimitukselta OK-leiman. Lieneekö se johtunut siitä, että elokuvan Urpo ja Turpo johtolangan jäljillä päähenkilöt, ihmisten poissaollessa omillaan seikkailevat animoidut lelunallet, ovat saattaneet olla suosikkikatseltavaa 1990-luvulla… Joka tapauksessa kyseessä on kuudesta vanhasta lyhytelokuvasta remasteroitu kokonaisuus, joka on valmis hurmaamaan uuden sukupolven tulevaisuuden inhoja kriitikoita.

Edellä mainittujen lisäksi ensi-iltaan tuli dokumentti Kuutyttö, jota toimitus ei valitettavasti ehtinyt vielä nähdä.

 

Lisää luettavaa