Pyhimys-tv-sarjasta ja James Bond -elokuvista parhaiten tunnettu Roger Moore on kuollut 89-vuotiaana. Hän esitti agentti 007:ää seitsemässä eri elokuvassa. Se on suurin määrä kaikista Bond-näyttelijöistä.
Hänen perheensä ilmoitti Twitterissä tähden menehtyneen syöpään lyhyen, mutta urhean taistelun jälkeen.
– Jaamme raskain sydämin kamalat uutiset isämme Sir Roger Mooren poismenosta. Olemme kaikki järkyttyneitä, perhe kirjoitti Twitterissä.
Moore nähtiin ensimmäisen kerran Bondina vuonna 1972 elokuvassa Elä ja anna toisten kuolla. Hänen tulkinnassaan Bondista muistetaan erityisesti se, että Moore toi rooliin myös kepeyttä ja huumoria.
Ensimmäisen kerran hän esiintyi elokuvassa nimeltään Avioliittoloma (1945). Hän oli tuolloin kuitenkin vielä pelkkä statisti.
Tähti nähtiin ennen Bond-elokuvia Pyhimys-tv-sarjan lisäksi muun muassa tv-sarjoissa Ivanhoe, The Alaskans ja Maverick. Alla perheen twiitti.
With the heaviest of hearts, we must share the awful news that our father, Sir Roger Moore, passed away today. We are all devastated. pic.twitter.com/6dhiA6dnVg
— Sir Roger Moore (@sirrogermoore) 23. toukokuuta 2017
Lähde: Variety