Tänään tv:ssä: Verisessä välienselvittelyssä ei luoteja säästellä – Toimintaelokuva on kuin yksi pitkä loppukohtaus

IMDb-arvosana 6,4.

5.12.2021 08:00

Brittiläisen Ben Wheatleyn (High-Rise) ohjaama Free Fire (2016) on asetelmaltaan simppeli.

Vuoden 1978 Bostoniin sijoittuva rikoselokuva kertoo kahden rikollisjoukon tapaamisesta autiossa tehdashallissa.

Hämärät neuvottelut muuttuvat veriseksi välienselvittelyksi, jossa ei luoteja säästellä.

Wheatley on taitava ohjaaja, ja elokuvassa on paitsi intensiivinen tunnelma myös tyylikäs visuaalinen ilme. Komeassa näyttelijäkaartissa on mukana lahjakkaita näyttelijöitä kuten Sam Riley, Cillian Murphy ja Brie Larson.

Lopputulos jää hyvistä aineksista huolimatta vajaaksi. Free Fire on kuin Sam Peckinpahin tai Michael Mannin elokuvan loppukohtaus, joka kestää puolitoista tuntia.

Elokuva tuntuu enemmän adrenaliinintäyteiseltä tyyliharjoitelmalta kuin ehjältä kokonaisuudelta.

Roolihahmoilla on tuuhea karvoitus ja räikeitä vaatteita, mutta niiden alta ei paljastu mitään erityisen kiinnostavaa.

Free Fire esitetään TV2-kanavalla sunnuntaina 05.12.2021 klo 21.00. Myös Areenassa. Katso traileri alta.

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia