Netflix lupaa jouluksi kovan kattauksen sarjoja

19.12.2015 18:00

Netflix lupaa tiedotteessaan herkullisen joulukattauksen. Perjantaina julkaistiin kaksi uutta Netflix-alkuperäissarjaa.

Making a Murderer -dokumenttisarjassa (kuva) seurataan Steven Averyn 30-vuotista taistoa Amerikan rikostuomioistuimen kanssa. Tarinan alussa Avery tuomitaan pahoinpitelystä, mutta tuomio todetaan myöhemmin vääräksi. Avery nostaa syytteen korruptoitunutta tuomioistuinta vastaan. Kesken syytteen käsittelyn Avery huomaa kuitenkin, että häntä epäillään jo uudesta, kammottavasta rikoksesta.

F is for Family -animaatiosarjan ensimmäisellä kaudella seurataan Murphyn perhettä 70-luvulla, jolloin oli ihan ok antaa selkäsauna lapselle, polttaa sisällä ja tuoda ase lentokentälle.

Marco Polo -sarjan featurette Marco Polo: One Hundred Eyes julkaistaan 26. joulukuuta. Featurette kertoo, miten sarjan suosikkihahmo, Hundred Eyes, päätyi Kublai-kaanin palvelukseen.

Fuller House -alkuperäissarja saapuu palveluun 26. helmikuuta 2016. Sarja on spin-off legendaariselle Full House -sarjalle ja tuo Tannerin perheen takaisin, tosin hieman täydempänä. Kaikki 13 jaksoa ovat katsottavissa vain Netflixissä helmikuussa.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa