1. Tom Hardyn mielestä hänen kykynsä näyttelijänä kumpuavat hänen taidoistaan valehtelijana.
– Näytteleminen on sekoitus paskanpuhumista ja manipulointia, sekä reaktioiden opiskelua, Hardy sanoi aikoinaan.
Näyttelemisen hän valitsi ammatikseen, koska ei ollut mitään muuta mitä hän voisi tehdä. Hardy ei halunnut tehdä tylsiä juttuja. Ainut asia mihin hän jaksoi keskittyä ja mistä hän sai iloa oli manipulointi.
– Olen aina ollut valehtelija, olen aina pystynyt manipuloimaan. Saan melkolailla kaiken minkä haluan, Hardy jatkoi.
2. Hardy taisteli alkoholi- ja huumeriippuvuutta vastaan jo teini-iässä. Star Trek: Nemesis (2002) -kuvausten jälkeen hän meni vieroitushoitoon.
– En halunnut kenenkään tietävän, etten ollut kontrollissa, mutta en voinut piilottaa sitä.
Hän kuunteli muita ihmisiä ja tajusi hänellä olevan ongelma. Hardy on ollut raitis vuodesta 2003 saakka.
3. Tähti on yksi lukuisista nykyään tunnetuista nimistä, jolla oli rooli Taistelutoverit-sarjassa. Kyseinen näyttelykeikka oli hänen ensimmäisensä. Jutun lopussa video.
4. Hardylla on maine hankalana ja haastavana työkaverina. Tähti ei itse ainakaan täysin myönnä tätä, mutta sanoi olleensa joskus kusipää.
5. Hänen on vaikeaa itkeä pyynnöstä. Operaatio vaatii tähdeltä aikaa, jos kuvauksissa tarvitaan moinen kohtaus.
6. Hugh Jackman arveli, että Hardy sopisi Wolverinen rooliin.
7. Idolisoi Gary Oldmania ja haluaisi joskus olla yhtä arvostettu oman sukupolvensa näyttelijä.
Alla näyte Hardysta Taistelutoverit-sarjassa.