Millainen projekti Angry Birds -elokuvan äänityö oli?
Tosi mieluinen, koska Antti L.J. Pääkkösen kanssa on ollut mielettömän kiva tehdä hommia. Se on ohjaajana kannustava ja luo tosi luontevan ilmapiirin. On mahtavaa, kun saa leikkiä vakavasti täysillä. Jenkkiversiota kun kuunneltiin ja katseltiinkin aina tietenkin kohtaukset alle, niin kyllä siinä mielestäni oli hauskoja sanankäänteitä ja hyvää dialogia – myös suomennoksessa. Käännöstyö ei ole aina itsestään selvää, eikä se miten meidän kieli siihen taipuu. Ne on kuitenkin siellä jenkeissä enemmän tehty niiden hahmojen suihin, niin oli kiva huomata että suomennoskin toimi aika nerokkaasti.
Roolihahmosi on nimeltään Pommi. Millainen tyyppi se on?
Lempeä. Oikeudenmukainen. Tosi ystävä. Ja sitten se kirjaimellisesti aina välillä räjähtää (naurua). Kun se saa tarpeekseen jostain tai kun se säikähtää. Se voi olla ihan mistä syystä vaan. Se kiljuminen, karjuminen, huutaminen ja nauraminen on aika raskasta, kun linnut lentelee ja niitä ammutaan eri suunnista.
Ääninäytteleminen taitaa ollakin aika fyysistä hommaa?
Sitä se on. Kun studiossa nauhoitetaan tilannetta, joka tapahtuu vaikkapa vuoren päällä tai taivaalla niin ääntä pitää silloin käyttää sen mukaan, miten sitä oikeasti käyttäisi siinä tilanteessa – eli äärimmäisen fyysisesti. Rääkyen keuhkot tyhjiksi (naurua).
Näyttelijät äänittävät roolinsa erikseen ilman vastanäyttelijöitä. Miten se eroaa näyttelemisestä vaikkapa teatterin lavalla tai tavallisessa näytelmäelokuvassa?
Ei se eroa muuten kuin että reaktiot tulisivat vastanäyttelijältä siinä hetkessä. Energiatasot ovat erilaiset silloin, kun toinen on oikeasti myös läsnä. Mutta periaatteessa samaa olotilaahan siinä haetaan. Ei se näyttelijätyöllisesti itse asiassa kuitenkaan eroa niin paljon. Aina pohtii sitä, kun kysytään teatterinäyttelemisen tai elokuvanäyttelemisen tai minkään näyttelemisen eroja, että periaatteessa ne työkalut on samat, mutta ne on vaan jotenkin eri maastossa. Siihen kannetaan sen maaston työkalut. Tuossahan on myös paljon sitä, että pitää olla enemmän skarppina ja nopeana ja rytmitajuisena, että myös se tekninen puoli tulee niin selkeästi ulos.
Olet päässyt tekemään monenlaisia merkittäviä rooleja. Osaatko analysoida mikä on ollut menestyksesi salaisuus?
Haluaisin kovasti lainata yhtä idoleistani eli Daniel Day-Lewisiä: ”Haluan antaa asioille aikaa ja uskon että se, miten me käytetään se aika elämässä töiden välissä, tekee meistä parempia näyttelijöitä. Jos vain horjuu produktiosta toiseen, niin ei tiedä millaiset resurssit on ihmisenä ja näyttelijänä.” On hyvä pysyä monipuolisena, kiinnostuneena, ei liian leimaantuneena mihinkään suuntaan, innostuneena itse metsästämään kirjastosta näytelmän ja sieltä monologin ja lähtemään rundille ja tehdä kaikenlaisia töitä, jos on mahdollista. Olen ollut todella aktiivisena aika monessa teatteriryhmässä ja improryhmässä ja lähetellyt nauhoja sinne sun tänne ja käynyt illanvietoissa. Ja jos minulla on joku kulmakivi, niin se on Hiljaisuus-leffa. Ei se, että sai Jussi-palkinnon, vaan enemmänkin se, että Kirjavaisen Sakke uskalsi ja tiesi, että myös minussa on toisenlaista puolta. Olin tehnyt paljon raggaria, koulukiusaajaa, räppäriä ja semmoista heiluvaa huulenheittäjää. Totta kai myönnän, että on ollut tosi paljon tsägää myös mukana. Se olisi tosi hienoa, jos ohjaajat uskaltaisivat tehdä enemmän semmoisia vetoja, koska sitten yhtäkkiä saattaa paljastua, että meistä olisi hyvin monenlaisiin muihinkin rooleihin kuin niihin mihin meitä on totuttu roolittamaan. Ja tietenkin se että tämä on se, mitä rakastaa tehdä itse ja kertoa noita tarinoita saada ihmisille tunnevuoristoratoja heidän elämiinsä.
Olet mukana myös Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuvassa ja esität Lahtista. Missä vaiheessa se työ on?
No, hirveästi en vielä ehkä osaa sanoa, mutta duuni on toki aloitettu. Kyllähän Hiljaisuus-leffan ja Pelkovaara-sarjankin kautta olen sotiin tutustunut, ja tehtiin myös Tuntematon sotilas -kuunnelma, niin kyllä sitä pohjaa on. Siinä on se konkreettinen käytännön puoli, aseiden käsittely, huolto, nukkumiset maastossa, kamiinan lämmittämiset ja kipinävuoroissa olemiset. Kaikki tämmöinen on alkanut, ja on tosi mielenkiintoista päästä hetkellisesti sukeltamaan sinne sen ajan henkeen ihan konkreettisesti olemalla oikeasti siellä jossain metsässä. Kyllä tämä on tietyllä tavalla lähimpänä metodinäyttelijän unelmaa, tai ainakin jonkinlaista yhden työtavan tutkimista.