Affleckit ja Damon yhteistyöhön: kuka näyttelee, kuka ohjaa?

Alkuvuodesta julkistetun The Trade -elokuvan tekijäkaarti vaihtelee: kuka kolmikosta ottaa lopulta ohjausvastuun?

Alkuperäinen suunnitelma 1970-luvulle sijoittuvan pesäpalloelokuvan kohdalla oli, että Matt Damon ja Ben Affleck näyttelisivät pääosissa, jälkimmäisen vastatessa ohjauksesta.

Nyt Ben Affleck on vahvistanut projektin etenevän, mutta rooleja on rukattu uusiksi: ohjaaja-näyttelijän veli, Casey Affleck on tullut mukaan projektiin. Samalla ohjaajanpalli saattaa päätyä Matt Damonin alle.

”En tiedä miten kaikki tulee toimimaan näyttelyn ja ohjaamisen suhteen, mutta Casey ja minä päätimme kirjoittaa elokuvan yhdessä”, kertoi Ben Affleck MTV:lle. Kun käsikirjoitus on valmis, päättää kolmikko lopullisesta työnjaosta. Affleck kutsuu Damonia ”upeaksi ohjaajaksi, joka ei vain vielä ole ohjannut elokuvaa”.

Elokuva perustuu tositarinaan kahdesta New York Yankeesin pelaajasta, Fritz Petersonista ja Mike Kekichistä, jotka vuonna 1973 vaihtoivat perheitään päittäin.

Lähde: Dark Horizon
Kuva elokuvasta Jätä se!

Aiheeseen liittyvät jutut