Al Pacino haluaa tyttärensä vaihtavan sukunimensä

2.8.2015 10:30

Scarfacen, Kummisedän, Heatin sekä monen muun upean elokuvan tähti ja Oscar-voittaja Al Pacino, 75, haluaa esikoistyttärensä vaihtavan sukunimensä, jotta media lopettaisi hänen vainoamisensa. 25-vuotias tuottajan alku Julie Pacino on päättänyt seurata isänsä jalanjälkiä elokuva-alalle ja isä-Pacinon mielestä nimi kannattaisi vaihtaa.

– Minusta edelleen isänä tuntuu, että koska hän on vielä nuori, kannattaisi kokeilla eri nimeä, jotta häntä ei tunnisteta, Pacino selitti.

– Kun minä aloitin, kaikenlaista tapahtui. Pidin päällä peruukkeja, minua jahdattiin kadulla, mutta jos joku kysyi ”olenko minä minä”, minun täytyi sanoa: ”Kyllä minä olen Al.” Minusta tuntuu oudolle, jos en myönnä, sillä olen kuka olen. Sanoin tyttärelleni, että ehkä hänelle olisi helpompaa käyttää eri nimeä, johon hän taas vastasi: ”Mutta tämä henkilö minä olen.”

Tähti lisäsi, ettei hänellä ole ollut minkäänlaista anonymiteettiä viiteenkymmeneen vuoteen, eivätkä ihmiset ymmärrä sen arvoa, ennen kuin menettävät sen.

Al Pacinon seuraava elokuva Beyond Deceit julkaistaan helmikuussa 2016. Se saattaa lopultakin samaan elokuvaan legendat Al Pacinon ja Anthony Hopkinsin.

Kuva: Beyond Deceit

Lähde: Yahoo

(Episodi/MLE)

Lisää luettavaa