Alicia Silverstone oli 90-luvun kauneimpia elokuvatähtiä – tällainen hän on nyt

Ura jatkuu.

7.10.2016 21:35

Näyttelijä Alicia Silverstonen elokuvaura oli suurimmassa nousussa 90-luvulla. Elokuvissa läpimurto tapahtui Clueless-leffan myötä, mutta ensimmäisen kerran kansa pääsi tutustumaan häneen jo rockyhtye Aerosmithin videoilla. Tähti nähtiin myös varsin huonon vastaanoton saaneessa Batman & Robin -supersankarielokuvassa.

Myöhemmin Silverstone on edelleen näytellyt tasaiseen tahtiin elokuvissa ja tv-sarjoissa, mutta kadonnut loisteliaimmista parrasvaloista.

Näyttelemisen ulkopuolella Silverstone on tunnettu eläinoikeus- ja ympäristöaktivisti. Hän on ollut vuodesta 1997 kasvissyöjä ja kampanjoinut myös lihattoman ruokavalion puolesta. Näyttelijä on kirjoittanut myös kaksi kirjaa kasvisruokavaliosta. Vuonna 2004 hänet äänestettiin seksikkäimmäksi naiseksi, joka on kasvissyöjä.

Vuonna 2017 tähti nähdään Nicole Kidmanin ja Colin Farrellin kanssa The Killing of a Sacred Deer -elokuvassa , jonka ohjaa The Lobsterista vastannut Yorgos Lanthimos. Tämän elokuvan on veikattu nostavan Silverstonen taas tunnetummaksi tähdeksi.

Alla kuvia näyttelijästä.

Kuva, jonka @aliciasilverstone julkaisi

Kuva, jonka @aliciasilverstone julkaisi

Kuva, jonka @aliciasilverstone julkaisi

Kuva, jonka @aliciasilverstone julkaisi

Lähde: Loaded

Lisää luettavaa