Alkuperäinen Harry Potter -ohjaaja haluaa palata velhojensa luokse

Kaksi ensimmäistä Harry Potter -elokuvaa ohjannut Chris Columbus ei usko, että päähenkilöiden tarinat ovat vielä kerrottu.

Entertainment Weeklyn radio-ohjelmassa vieraillut Columbus halusi aikoinaan ohjata kaikki Harry Potter -elokuvat, mutta jättäytyi hommasta, kun huomasi sen vievän valtavasti aikaa ja halusi nähdä omien lastensa kasvavan.

Ohjaaja ei kuitenkaan ole unohtanut rakastamiaan hahmoja, vaan haluaisi katsoa, mitä heille kuuluu nyt, vuosia myöhemmin.

”Olisi mahtavaa mennä ja tehdä vielä yksi”, ohjaaja aloittaa. ”Ei Fantastic Beastsiä, josta tulee luultavasti mahtava, vaan haluaisin tehdä uuden elokuvan niillä kolmella hahmolla – Harryllä, Hermionella ja Ronilla. Minua kiehtoo, mitä heille on tapahtunut viimeisen elokuvan jälkeen, koska silloin hypätään 18 vuotta eteenpäin. Siellä on 18 vuotta hienoja Harry Potter -tarinoita.”

Columbus ei kuitenkaan ole puhunut kiinnostuksestaan kirjailija J.K. Rowlingille.

”En rohkene puhua hänelle asiasta, koska kunnioitan häntä valtavasti. Hän saa tehdä, mitä haluaa, mutta haluaisin todella tietää, mitkä hänen ajatuksensa ovat noista puuttuvista vuosista.”

Harry Potter -maailmaan sijoittuva Fantastic Beasts and Where to Find Them saa ensi-iltansa vuonna 2016. Ohjaajana toimii neljä viimeistä Harry Potteria ohjannut David Yates.

Lähde: EW

(Episodi/ML)

 

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut