Angela Lansbury antoi videohaastattelun, jonka sai julkaista vasta kuoleman jälkeen – Linkki haastatteluun

Mielenkiintoista muistelua.

30.10.2022 23:01

Vastikään edesmennyt näyttelijälegenda Angela Lansbury antoi haastattelun New York Timesille jo vuonna 2010.

Haastattelu käsitteli näyttelijän uraa ja saavutuksia. Haastattelu tehtiin kuitenkin yhteisestä sopimuksesta: sitä ei julkaista, ennen kuin Lansburyn kuoleman jälkeen. Katso haastattelu tästä linkistä.

Lansbury oli monien suosikkinäyttelijä. 96-vuotias legenda voitti viisi Tony-palkintoa ja oli kolmesti Oscar-ehdokkaana. Ehdokkuudet tulivat elokuvista Kaasuvalo, Dorian Grayn muotokuva ja Mantsurian kandidaatti. Vuonna 2014 hänet palkittiin kunnia-Oscarilla.

Hän sai kunnioitettavat 18 Emmy-ehdokkutta, joista suurin osa tuli roolista rikossarjassa Murhasta tuli totta. Lansbury muistetaan myös animaatioiden äänenä, muun muassa Anastasiasta ja Kaunottaresta ja hirviöstä, jossa häntä kuultiin Rouva Pannun roolissa.

Lisää luettavaa