Anna Erikssonin W-elokuvan traileri on nyt julkaistu – luvassa todella rajua kamaa

Erikssonin M oli raakaa kamaa. Tämä vaikuttaa vielä radikaalimmalta.

27.7.2022 16:22

Eurooppa on kuolemansairas nainen, joka tappaa aikaa kiinalaisen mieskoneen seurassa. He ovat viimeisessä asemapaikassaan. Ulkona avautuu lumen peittämä autiomaa. Toisaalla, keskellä jäätikköä sijaitsevassa instituutissa, ryhmä hoitajia luulee edelleen pitävänsä yllä uutta maailmanjärjestystä. Muukalainen saapuu häiritsemään heidän transsiaan. Taistelu on hävitty. Viimeistä näytöstä ei seuraa kukaan.

Anna Erikssonin toinen elokuva W on saapumassa elokuvateattereihin. Ensi-ilta on 23. syyskuuta. Sitä ennen W:n voi katsoa Rakkautta & Anarkiaa -festareilla.

Alla traileri ja juliste.

Lisää luettavaa