Anthony Hopkins paljastaa miksi ei osallistunut Oscar-gaalaan: ”Menin nukkumaan”

Legendaa ei paljoa pystit paina.

27.6.2021 15:01

Independent uutisoi haastattelusta, jonka vastikään toisen Oscarin pokannut Anthony Hopkins, 83, antoi. Näyttelijä kommentoi aiheuttamaansa pientä kohua, kun hän ei ollut paikalla vastaanottamassa illan viimeistä palkintoa.

Chadwick Bosemanin odotettiin voittavan palkinto, koska edesmennyt Ma Rainey’s Black Bottom -tähti oli kerännyt postuumisti melkein kaikki palkinnot ennen Oscar-gaalaa. Myös tämän vuoden gaalan tuottaja Steven Soderbergh piti sitä hyvin todennäköisenä, ja sijoitti parhaan miespääosan Oscar-kategorian illan viimeiseksi palkinnoksi.

Hopkins teki kuitenkin vaikutuksen roolityöllään Isä -elokuvassa. Hän sanoo, ettei odottanut voittavansa. ”Chadwick Bosemanin piti voittaa, joten menin nukkumaan”, Hopkins myöntää.

”En ollut kyyninen, en vain uskonut voittavani sitä. Kännykkäni ääntelehti, ja se oli tekstiviesti agentiltani, jossa hän kertoi minun voittaneen Oscarin. Kello oli noin viisi aamulla”, Hopkins kertoo.

Lisää luettavaa