Arvio: Disney Plussan uusi Marvel-sarja kertoo hienosta hahmosta, mutta missä kaikki toiminta?

Marvel-sarja Moon Knight on lisätty Disney Plus -suoratoistopalveluun.

30.3.2022 16:20

Museon matkamuistomyyjänä työskentelevän Steven Grantin maailma on murenemassa. Hän ei unissakävelyn vuoksi saa levättyä, vaikka teippaa iltaisin ovensa kiinni ja kahlitsee itsensä sängynjalkaan.

Tilanne pahenee, kun Steven huomaa kadottavansa kokonaisia päiviä.

Ilmenee, että Stevenillä on toinenkin persoonallisuus, Marc Spector, jolla on aivan erilaisia fyysisiä kykyjä kuin hiirimäisellä Stevenillä. Niiden mukana tulevat epämääräiset missiot, oudot yhteistyökumppanit – ja viholliset.

Viimeksi mainitut vetävät myös Stevenin karismaattisen kulttijohtajan ja Marcin väliseen köydenvetoon.

Moon Knight on visuaalisesti hieno hahmo, mutta tätä nähdään yllättävän vähän. Supersankaritoiminta on muutenkin pitkään taustalla. Tavallinenkin toiminta jää usein kuvan ulkopuolelle, kun Steven havahtuu ja havaitsee vain tehneensä jotain.

Oscar Isaac on hyvä näyttelijä, mutta välillä Moon Knight keskittyy liikaakin hänen kykyynsä esittää erilaisia persoonia.

Arvio on tehty neljän ensimmäisen jakson perusteella.

Jouni Vikman

Tähdet ★★★

Lisää luettavaa