Avustaja paljastaa: edesmennyt ohjaajalegenda suunnitteli lastenelokuvaa

Ohjaajalegenda Stanley Kubrick halusi tehdä elokuvan lastenlapsilleen ennen kuolemaansa.

Kubrickin avustaja Emilio D’Alessandro on paljastunut, että ohjaaja suunnitteli tekevänsä elokuvan Pinokkiosta.

D’Alessandron mukaan Kubrick halusi tehdä jotain, joka saisi tämän lapsenlapset nauramaan. Suunnitelmana oli tehdä Pinokkio Kubrickin näköisenä.

”Hän halusi tehdä jotain todella isoa”, D’Alessandro kertoo The Guardianille. ”Hän lähetti minut ostamaan italialaisia kirjoja Pinokkiosta.”

Avustajan mukaan elokuvan oli tarkoitus saada lapset nauramaan ja iloitsemaan. Pinokkio olisi ollut myös täysin erilainen projekti kuin vaikkapa Kubrickin visioima A.I., jonka Steven Spielberg lopulta toteutti omalla tavallaan.

D’Alessandro sanoo Kubrickin suunnitelleen Pinokkiota vuonna 1999, kuvatessaan Eyes Wide Shut -elokuvaa.

 

Aiheeseen liittyvät jutut