Ben Affleck paljastaa tietoja uudesta Batmanistä – Katuu tehneensä Daredevilin

28.1.2014 19:00

Ben Affleck on Playboylle antamassaan haastattelussa kertonut, miten päätyi Batmanin rooliin tulevassa Batman Vs. Superman -elokuvassa. Affleckin mukaan hän alun perin kieltäytyi roolista, mutta saatuaan tietää, millainen uusi versio hahmosta elokuvassa tultaisiin esittelemään, hän oli saman tien vakuuttunut. Näyttelijä sanoo, että kyseessä on ainutlaatuinen näkemys tutusta hahmosta, joka kuitenkin tukee Batmanin mytologiaa ja maailmaa.

Affleck myös vahvistaa tiedot, joiden mukaan elokuvassa tullaan näkemään näkemään vanhempi ja viisaampi Batman. Tarkoitus on luoda hahmo uudelleen niin, ettei se kilpaile Christopher Nolanin ja Christian Balen luoman sankarin kanssa.

Yksi syy sarjakuvasankarin rooliin tarttumisessa oli vanhojen syntien anteeksisaaminen. Kaikenlaisissa kalkkunoissa näytellyt Affleck nimittäin paljastaa myös, että ainoa elokuva, jonka tekemistä hän todella katuu, on vuoden 2003 Daredevil. Näyttelijän mielipide elokuvasta kiteytyy hyvin hänen sanoihinsa: ”It got fucked up”.

Daredevilin olemassaolon takia Affleck sanoo ymmärtävänsä, miksi ihmiset saattavat olla epäileväisiä hänen tarttuessa jälleen supersankarin viittaan, mutta vakuuttaa, ettei ottaisi roolia vastaan, ellei uskoisi Batman Vs. Superman -elokuvasta tulevan todella hyvää.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa