Ben Whishaw pohtii trans- ja homorooleja: ”Ihmisillä voi olla erilaisia näkökulmia”

Näyttelijä antoi haastattelun.

30.1.2022 18:01

Näyttelijä Ben Whishaw antoi haastattelun The Guardianille, jossa käydään läpi muun muassa näyttelijän ajatuksia koskien muutaman vuoden takaista elokuvaa Tanskalainen tyttö. Whishaw näytteli elokuvassa, joka on saanut nyt myöhemmin osakseen kritiikkiä transihmisten representaatiosta.

Erityisesti pääroolissa nähty Eddie Redmayne on herättänyt voimakkaita mielipiteitä, koska hän ei ole transihminen, kuten roolihahmonsa. Whishaw kuitenkin kehuu Redmaynen roolisuoritusta, vaikka myöntää että tulevaisuudessa roolin tulee tekemään jossain toisessa elokuvassa luultavasti transnäyttelijä, jolla on samanlaisia kokemuksia kuin roolihahmollaan.

”Minusta tuntuu joskus samalta, kun heteronäyttelijät esittävät homorooleja. Olen kriittinen, jos suoritus ei ole oman objektiivisen kokemukseni mukaan aito. — Jopa pieni epävarmuuden hetki tai epäaitous saattaa vaikuttaa siihen kuinka koen koko tarinan. Ymmärrän näitä kysymyksiä”, Whishaw pohtii.

Hän kuitenkin painottaa, että keskusteluista ei pitäisi tehdä kärkeviä ja polarisoituneita, vaan käydä aitoa keskustelua. ”Ihmisillä voi olla erilaisia näkökulmia!”, hän muistuttaa.

Lisää luettavaa