Benedict Cumberbatch paljastaa, mitä roolisuoritustaan hän katuu: ”En tekisi sitä enää”

Brittinäyttelijää harmittaa Zoolander 2 -komediaa seurannut kohu.

5.2.2025 10:52

Benedict Cumberbatch on ehtinyt olla monessa mukana. Charmikas brittinäyttelijä on esittänyt niin Sherlock Holmesia, Marvel-sankari Tohtori Outoa, Smaug-lohikäärmettä kuin Richard kolmatta BBC:n ja NBC:n yhteisessä Shakespeare-filmatisoinnissa, ja kaikista näistä rooleista mies on saanut osakseen kiitosta. Vaan minkä roolin näyttelijä jättäisi tekemättä, jos saisi nyt päättää uudelleen?

Aihe nousi esille tuoreessa Varietyn videohaastattelussa, jossa Cumberbatchin tehtävänä oli muistaa maineikkaiden roolihahmojensa vuorosanoja. Juttutuokio sujui muuten varsin kepeissä tunnelmissa, mutta näyttelijä vakavoitui hieman, kun vuoden 2016 Zoolander 2 tuli puheeksi. Cumberbatch esitti elokuvassa ei-binääristä All-hahmoa.

”Tästä on hankala puhua. Olen joutunut pyytämään tätä hahmoa monesti anteeksi”, Cumberbatch sanoo haastattelussa.

”Rakastan niitä [elokuvan tekijätiimiin kuuluvia] ihmisiä. Se elokuva antoi minulle mahdollisuuden olla osa tarinaa, jonka ensimmäinen osa oli suorastaan ikoninen ja jota arvostin suuresti. Sitten se kuitenkin meni monimutkaiseksi ja ymmärrettiin väärin, ja loppujen lopuksi suututin monet katsojat. Kunnioitan heidän mielipidettään, joten en varmaan tekisi sitä enää.”

Cumberbatch viittaa kohuun, joka All-hahmosta syntyi. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat katsojat eivät arvostaneet All-karikatyyria tai sitä, että hahmoa esitti joku muu kuin transsukupuolinen näyttelijä. Eipä nähdä siis Cumberbatchia enää tällaisessa roolissa.