Benedict Cumberbatch sai tähden Walk of Famelle – nosti puheessaan esiin myös Ukrainan tilanteen

Näyttelijää kunnioitettiin Hollywoodissa eilen.

1.3.2022 19:05

Benedict Cumberbatch tunnetaan muun muassa rooleistaan elokuvissa Doctor Strange, The Power of the Dog, The Imitation GameStar Trek Into Darkness ja Pappi lukkari talonpoika vakooja. Televisiopuolella hänen kuuluisin roolityönsä on epäilemättä BBC:n Sherlock Holmesissa sarjan nimikkoetsivänä.

Nyt kuluvan vuoden Oscar-ehdokkaalle on myönnetty myös oma tähti Hollywoodin Walk of Fame -kadulle. Järjestyksessään tähti on 2714. elokuva-alan tekijöille myönnetty kunnianosoitus.

Eilen 28. helmikuuta järjestetyssä juhlatilaisuudessa Los Angelesin keskustassa Cumberbatchia kuvailtiin yhdeksi aikamme ”juhlistetuimmista ja monipuolisimmista näyttelijöistä”. Herran kunniaksi puheita pitivät tilaisuudessa mm. J. J. Abrahams ja Kevin Feige.

Omassa juhlapuheessaan Cumberbatch kunnioitti viime vuonna edesmennyttä sisartaan Tracy Peacockia. ”Hän oli uskomattoman lojaali sekä kannustava ja hän olisi rakastanut [tämän tilaisuuden] säikyvyyttä ja outoutta ja glamouria.”

Hän nosti myös vahvasti esiin Ukrainan tämän hetkisen sotatilanteen: ”En voi käyttää ääntäni tänä elämäni upealla hetkellä, tällä erityisellä alustalla ilman, että otan esiin Ukrainan tapahtumat ja osoitan tukeni Ukrainan kansalle ja venäläisille, jotka vastustavat vallanpitäjiensä kleptokratiaa ja typeryyttä sekä yrittävät pysäyttää tämän hirveyden etenemisen.”

”Emme voi jäädä seisomaan enää sivuun. Tämä ei ole enää ahneuden tai laiskuuden tai passiivisuuden tai kyvyttömyyden aika. Meidän täytyy toimia ja vaikuttamiskeinoja löytyy kyllä,” hän jatkaa.

Katso Walk of Fame -juhlallisuudet kokonaisuudessaan alta. Cumberbatchin puheenvuoro käynnistyy aikamerkin 16:30 paikkeilla.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa