Bestselleriin perustuva jännäri valtasi Amerikan lippukassat

Jännityselokuva Nainen junassa (The Girl on the Train) oli katsotuin elokuva Yhdysvalloissa viikonloppuna.

10.10.2016 11:08

Paula Hawkinsin bestselleriin perustuva elokuva tuotti ensi-iltaviikonloppunaan Pohjois-Amerikassa 24,7 miljoonaa dollaria, millä tuli lippukassatilaston selvä ykköstila. Elokuvan pääosaa esittää Emily Blunt. Sitä on verrattu parin vuoden takaiseen Gone Girl -trilleriin.

Toinen uusi ensi-ilta, Sundance-festivaaleilla kehuja kerännyt orjakapinasta kertova draama Birth of a Nation ei juuri kiinnostanut lipunostajia. Birth of a Nation oli vasta listan kuudes 7,1 miljoonan dollarin avaustuotolla, kun odotuksena oli vähintään kymmenen miljoonan lipputulot. Birth of a Nation on saanut Yhdysvalloissa negatiivista julkisuutta, kun paljastui että elokuvan ohjaaja Nate Parker oli vuonna 1999 mukana oikeusjutussa, jossa käsiteltiin raiskaustapausta.

Nainen junassa tuli perjantaina myös Suomen teattereihin. Birth of a Nation -elokuvan mahdollisesta Suomen ensi-illasta ei vielä ole tietoa.

Lähde: Hollywood Reporter

Lisää luettavaa