Ohjaaja Bryan Singerin uuteen elokuvaan Jack the Giant Killer kiinnitettiin kaksi tunnettua nimeä: Bill Nighy ja Stanley Tucci.
Tucci esittää elokuvan pahista Roderickia. Nighyn rooli on olla jättiläisten kaksipäinen johtaja. Toista päätä esittänee John Kassir.
Samalla Jack the Giant Killer -nimellä on tehty jo useita elokuvia. Kaikki aiemmat versiot ovat valmistuneet kuitenkin ennen 1970-lukua.
Elokuva perustuu Jaakko ja pavunvarsi -satuun. Kässäriä työstää Christopher McQuarrie (Epäillyt).
Bryan Singer muistetaan elokuvien Epäillyt (1995) ja X-Men (2000) ohjaajana.
Ennen Jack the Giant Killer -elokuvaa Nighy kuullaan Rango-animaation (ensi-ilta 18.3.) äänenä ja Tucci nähdään Captain America: The First Avenger -elokuvassa (ensi-ilta 22.7.).
Jack the Giant Killer -elokuvan on määrä ilmestyä ensi vuonna.
Kuva Bill Nighyn elokuvasta Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 1.
Lähde: Total Film