Black Adamin lippukassatulokset ovat pieni pettymys – tästä ei ole tulossa miljardikerholaista

Warnerilla ei olla luultavasti tyytyväisiä tähän tulokseen.

22.10.2022 11:31

DC:n tulokasleffa Black Adam on tehnyt ihan mukavaa tulosta USA:n lippukassoilla, mutta on jäämässä miljardituloksesta.

Dwayne Johnsonin tähdittämä komediallinen angstirymistely on napannut torstain ennakoissa 7,6 miljoonaa dollaria ja on suuntaamassa kohti 60 miljoonan dollarin avausviikonloppua.

Tulos on Johnsonin henkilökohtainen ennätys, mutta jää ykkössupersankarileffojen jalkoihin.

Esimerkiksi Shazam! tienasi avaustorstaina 5,9 miljoonaa ja Ant-Man 6,4 miljoonaa dollaria. Black Adamista on siis tulossa keskikastin supersankarileffojen tienaaja.

Alkujaan Black Adamin ennustettiin tienaavan 70-75 miljoonaa dollaria, mutta elokuvan arviot eivät ole olleet kovinkaan mairittelevia, joten tienestit jäävät pienemmiksi.

Episodin kolmen tähden arviossa kerrotaan seuraavaa:

Räjähdyksiä, ammuskelua ja käsirysyä viljellään kerronnan lomaan tiuhaa tahtia. Ne saattavat toisaalta käydä hieman turruttamaan, mutta toisaalta eteneminen ei ainakaan pääse lässähtämään kesken kaiken. Pientä huumoria on ripoteltu sinne tänne keventämään menoa, ja sorrosta sekä vapauttajista saadaan sanottua jotain ihan merkityksellistäkin. Black Adam onnistuu siis lopulta olemaan ihan perusviihdyttävää viittasankaritoimintaa.

Alla Black Adamin traileri. Leffa pyörii parhaillaan teattereissa.

Lähde: Comicbook

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia